Essayah: Lain on oltava heikomman puolella – Lapsen tapaamisoikeuksia on vahvistettava
Essayah: Lain on oltava heikomman puolella – Lapsen tapaamisoikeuksia on vahvistettava
16.1.2018 klo 09:34 Uutiset
– Lapsen oikeutta tavata itselleen läheisiksi tulleita aikuisia on vahvistettava. Lähiyhteisöillä on ratkaiseva merkitys lapsen hyvinvoinnin kannalta. Kehotan hallitusta kiirehtimään lapsen tapaamisoikeuksia vahvistavan lakiesityksen tuomista eduskuntaan, sanoo eduskunnan Lapsen puolesta –ryhmän varapuheenjohtaja, kansanedustaja Sari Essayah.
Essayah puhui tiistaina ITLA – Itsenäisyyden juhlavuoden lastenrahaston säätiön seminaarissa Säätytalossa. Seminaarin teemana oli ”Lapset, nuoret ja perheet 100-vuotiaassa Suomessa – Miten vahvistetaan lasta kannattelevia lähisuhteita tulevaisuuden Suomessa?”
Essayah viittaa Oikeusministeriön esityksellä työryhmän ehdotuksiin lapsen huoltoa ja tapaamisoikeutta koskevan lainsäädännön uudistamiseksi. Työryhmän mietinnössä annettaisiin lapselle oikeus tavata omien vanhempien lisäksi myös muuta läheistä aikuista, johon lapsella on lapsen ja vanhemman väliseen suhteeseen verrattava vakiintunut ja vahva kiintymyssuhde. Lakiin ehdotetaan säännöstä, jonka mukaan tapaamisoikeus voitaisiin vahvistaa oikeudellisesti sitovalla tavalla myös lapsen ja hänelle erityisen läheisen henkilön välille. Säännöksellä noudatettaisiin Euroopan ihmisoikeussopimuksen perhe-elämän suojaa koskevan 8 artiklan velvoitetta sekä Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisukäytäntöä.
Essayah näkee tärkeänä, että esitykset etenevät, vaikka työryhmän mietinnössä erityisen läheisen henkilön määritelmä on suppea kattaen ainoastaan vanhemmuussuhteeseen verrattavat suhteet. Määritelmän täyttäisivät esimerkiksi samassa taloudessa asuneet isovanhemmat, sijaisvanhemmat tai isä- tai äitipuoli.
Moni lapsi joutuu välikätenä kärsimään vanhempien välisistä erimielisyyksistä. Lainsäädännön on oltava heikoimman puolella ja edistettävä lapsen etua.
– Lakimuutos ilmaisisi sen tosiasian, että esimerkiksi isovanhemmalla on usein lapsen elämässä tärkeä rooli ja että vieraannuttaminen läheisestä ihmisestä on lapselle vahingollista. Toivottavasti myös yhteiskunnallisen keskustelun kautta lasten läheisverkostojen merkitykseen aletaan kiinnittää aiempaa enemmän huomiota, hän sanoo.
Essayah on aiemmin ottanut esille samaan työryhmämietintöön sisältyvät ehdotukset lapsen oikeudesta molempiin vanhempiinsa erotilanteessa ja patistanut hallitusta tuomaan esitykset eduskuntaan. Hän jätti lokakuussa hallitukselle aiheesta kirjallisen kysymyksen, jossa hän vaatii hallitusta parantamaan molempien vanhempien yhdenvertaisia mahdollisuuksia osallistua omaa lastaan koskevaan päätöksentekoon.
– Moni lapsi joutuu välikätenä kärsimään vanhempien välisistä erimielisyyksistä. Lainsäädännön on oltava heikoimman puolella ja edistettävä lapsen edun toteutumista, Essayah toteaa.
Lue seuraavaksi:
- Sari Essayah puoluevaltuustolle: Kouluihin on palautettava arkijärki ja lapsille kasvurauha 30.11.2024
- Sari Essayah vappupuheessa: "EU-maiden tarpeita kuuntelematon kunnianhimo ajanut maatalouspolitiikkaa ahdinkoon” 1.5.2024
- KD:n puoluevaltuusto: Psykoterapiakoulutus maksuttomaksi, turve luokiteltava uusiutuvaksi vuotuisen kasvun osalta 6.5.2024