Jääskeläinen: Pakkoruotsia vai pakkosuomea kuntiin?

16.05.2012

Kansanedustaja Jouko Jääskeläinen (KD) jätti 16.5.2012 kirjallisen kysymyksen kuntaliitoksiin liittyvistä kielikysymyksistä.

Kielilain mukaan viranomaisen on taattava palvelut sekä suomeksi että ruotsiksi. Suunnitteilla olevat kuntaliitokset aiheuttavat nyt huolta ja kiivasta keskustelua siitä, kuinka paljon rakenteellisia uudistuksia ja kustannuksia kielimuutoksista aiheutuu kunnille.

Lohja on tällä hetkellä ainoa kunnanvaltuuston esityksestä valtioneuvoston asetuksella säädetty kaksikielinen kunta Suomessa.

− Lohjan tapauksessa on toimittu vapaaehtoiselta pohjalta, mutta on myös tilanteita, joissa yksikielinen kunta ei ole halukas uudistukseen. Näin voi olla tilanteessa, jossa tavoitellussa viiden kunnan yhteenliittymässä vain yksi kunnista on kaksikielinen ja loput yksikielisiä.

Jääskeläisen mukaan kielikiistoja voitaisiin välttää säätämällä kunnan osittaisesta kaksikielisyydestä. Tällöin säilytettäisiin ruotsinkielisten oikeus saada palveluja omalla äidinkielellään ja toisaalta myös vapautettaisiin yksikieliset kunnat koko aluettaan koskevasta kaksikielisyyden velvoitteesta kuntia yhdistettäessä.

− Näin kokonaan suomenkielisillä alueilla ei olisi velvoitetta muuttaa koko kunnan rakenteita ja käytäntöjä ruotsinkielisiksi ja taas jokin uuden kunnan alue voisi säilyä täysin ruotsinkielisenä (esim. Pohjanmaalla) sen suomenkielisestä enemmistöstä huolimatta, Jääskeläinen miettii.
 
− Mielestäni on tärkeää pyrkiä löytämään ratkaisu, jonka eri osapuolet voivat hyväksyä. Jää nähtäväksi, kuinka tämä asia ratkaistaan.