Maanantai 20. toukokuuta 2013
KD-lehti » KD:n menestys vaatii kovaa työtä09.08.2012
Niklas Andersson
Minulla on ollut aivan loistava akkuja lataava kesä kaikesta huolimatta. Loistavuuden saavuttamisessa on auttanut viisaus: emme voi jäädä odottamaan vain aurinkoisia päiviä, vaan meidän on opittava tanssimaan sateessa. Kaiken kiireen, uhkienkin alla ja poliittisten huolten keskellä ei saa unohtaa elää.
Perheemme on tänä kesänä tanssinut sateessakin. Meillä on perinteenä ottaa joku yhteinen teema jokaiselle vuodelle. Edellisen vuoden teema oli jouluksi kotiin, jolloin tavoitteena oli saattaa talonrakennus asuttavaan kuntoon ennen vuoden loppua ja päästä jouluksi kotiin. Tämän vuoden teemaksi otettiin yksinkertaisesti perhe. Vaalikiireet, talon rakentaminen, muutto, uuden työn opetteleminen ja hallitusvastuun ottaminen vaati menneen vuoden aikana veronsa perheajassa, mutta tänä kesänä olemme saaneet nauttia myös sen työn hedelmistä.
Viimeiset kaksi vuotta olen kunnostanut vanhan veneraatoa kesämökiksi. Olin jo vähällä luopua koko projektista (johtuen kaikista muista kiireistä), joka on sisältänyt kaikkea lasikuitutöistä moottorin irrottamiseen ja vetolaitteen vaihtamiseen. Mutta siinäkin päätin soveltaa rukouksen ja työn filosofiaa, vakuuttelin itselleni että siunaus seuraa kunhan jaksaa eteenpäin vaan. Tänä kesänä saimme viimein korjata sadon kaiken kylvön ja puutarhatyön jälkeen. Vietimme loistavat 20 päivää merellä harjoitellen tiimityöskentelyä ja yhdessäoloa perheen kanssa. Yhteishenki ja yhteistyökyky paranivat, ja eväät syksyn koitoksiin karttuivat.
Nyt syyskauden kynnyksellä voimme myös KD:ssa olla yhdessä vakuuttuneita siitä, ettei työmme valu hukkaan, vaan kovan työn siunattu palkinto on menestys. KD:n menestys syksyn kunnallisvaaleissa vaatii ja pyytää meitä kaikkia nyt tekemään muutamia kuukausia kovaa työtä. Palkinnoksi ja siunaukseksi saamme siitä neljä vuotta kristillisdemokratiaa omassa kotikunnassamme.
Sisäministerin erityisavustaja