Keskiviikko 22. toukokuuta 2013
KD-lehti » Juttuarkisto » Juhani Starczewski iloitsee: Raamatut pääsivät sittenkin Lutakon uuteen hotelliin Jyväskylässä 24.05.2012
Risto Rasilainen

Juhani Starczewskin taistelu ei ollut turha. Vain kolme päivää siitä, kun uutinen Raamattujen torjumisesta ilmestyi netissä 13. huhtikuuta, Sokos Hotel Paviljongin johto ilmoitti pyörtäneensä päätöksensä. Raamatut tulevat sittenkin.
Kiivasta on ajan riento, sai Juhani Starczewski todeta, kun Jyväskylän uusi Sokos-hotelli sanoi ”ei” perinteisten hotelli-Raamattujen lahjoitukselle.
Vain kolme päivää myöhemmin hotellin johdon mieli yllättäen muuttui.
Oman hotellihuoneen tv:hen voi tilata pornoa ja minibaarista juoda viinaa, mutta Raamatut on sieltä putsattu pois.
Näin voi kärjistetysti kuvata tilanteen, joka Suomessakin saattaa jatkossa olla totta.
Ainakin, jos Jyväskylän tämän keväinen Raamattu-jupakka oli ennakkotapaus siitä, mitä tuleman pitää.
Tapahtumaketju käynnistyi sanomalehti Keskisuomalaisen julkaisemasta uutisesta lehden kaupunkiliitteessä 2. huhtikuuta.
– Siinä uuden Sokos Hotel Paviljongin johtaja totesi, ettei ensi kuussa Jyväskylän Lutakkoon avattavaa hotellia enää varusteta Suomen Gideonin lahjoittamilla uusilla Raamatuilla.
Vaikkei jyväskyläläiskaupunginvaltuutettu ja raamattuaktivisti Juhani Starczewski itse ollutkaan lukenut asiasta kapunkiliitteestä, sai hän siitä tiedon 13. huhtikuuta eräältä uskonveljeltä, uutisen ilmestyttyä Keskisuomalaisen nettisivuille.
– Viesti oli, että nyt tarttee tehdä jotain, ja pian!
Raamattu-kielto nousi ykkösaiheeksi
Kotikaupungissaan hyvin tunnettu viidennen kauden KD-valtuutettu ei aikaillut, vaan lähti niiltä sijoiltaan vastaiskuun:
– Laitoin 14. huhtikuuta Keskimaa Osk:lle, jonka edustajistoon itsekin kuulun, viestin siitä, että asia on ehdottomasti otettava käsittelyyn 25.4. pidettävässä edustajiston kokouksessa.
Toinen vaikutuskanava löytyi Juhanin paljon hyödyntämästä internetistä:
– Lähetin Keskisuomalaisen keskustelupalstalle mielipidekirjoituksiani, joissa myös kehotin ihmisiä ottamaan kantaa ja antamaan asiasta palautetta Sokos-hotellille.
– Viestiä laitoin laajempaan levitykseen myös sähköpostin ja Facebookin kautta.
Raamattukieltoa koskeva verkkokeskustelu lähti liikkeelle lähes lumivyöryn voimalla, nousten ykköspuheenaiheeksi lehden nettisivuilla 14. ja 15.4.
Myös moni muu lehti Keskisuomalaisen lisäksi, muiden muassa Ilta-Sanomat, Helsingin Sanomat ja Kotimaa, uutisoivat aiheesta.
– Valtaosa keskusteluun osallistuneista oli aidosti hämmästyneitä lahjoitus-Raamattujen torjumisesta, kertoo Juhani.
Hotellin johto pyörsi päätöksensä
SOK:n johdon perustelut, ettei hotellien toimenkuvaan kuulu uskonnollisen sanoman levittäminen, ja etteivät he voi suosia kristinuskon Raamattua toisten uskontojen pyhien kirjojen kustannuksella, eivät vakuuttaneet valtaosaa keskustelijoista.
Asian saama käänne oli yllätyksellinen ja nopea: vain kolme päivää siitä, kun uutinen Raamattujen torjumisesta ilmestyi netissä 13. huhtikuuta, Sokos Hotel Paviljongin johto ilmoitti pyörtäneensä päätöksensä.
Suomen Gideonin lahjoittamat Raamatut tultaisiin sittenkin ottamaan vastaan, ja sijoittamaan uuden hotellin huoneisiin.
– Keskustelulla oli suuri vaikutus päätökseemme, saimme asiasta paljon palautetta, totesi hotellinjohtaja Hannu Nirkkonen Keskisuomalaiselle.
Verkossa voi vaikuttaa
Juhani oli jo ehtinyt avata nimiadressin 16.4. klo 16, Keskimaan edustajiston kokouksessa luovutettavaksi, kun hän sai kuulla SOK:n johdon mielenmuutoksesta.
– Tähän ei sitten enää ollutkaan tarvetta, kun aiheesta juttua tekevä Ilta-Sanomien toimittaja soitti minulle, vain kymmenen minuuttia kaupunginvaltuuston kokouksen alkamisen jälkeen klo 18.10, ja kertoi asian saamasta uudesta käänteestä.
Juhani itse näkee tavassa, jolla uhkaava ja SOK:n johdon jo ”lukkoonlyömä” tilanne äkisti kääntyi kokonaan toiseksi, ”Jumalan sormen” vaikutuksen:
– Kyllähän tuo viikonlopun valtava Hengen Voiman keskitys mykisti meitäkin, jotka tässä olemme pitkään kylvötyötä tehneet ja rukouskammioissamme viettäneet runsaasti aikaa ja Yläkertaan Herran puoleen ”huutaneet”.
Juhani haluaakin kannustaa kaikkia kd:läisiä omaehtoiseen toimintaan, ensi syksyn kunnallisvaalien lähestyessä.
– Omakohtainen kokemus on osoittanut, miten tehokas yhdistelmä rukous ja sosiaalinen media - keskustelusivut, Facebook, sähköposti ja niin edelleen - ovat.
– Nekin ihmiset, jotka muutoin eivät lue Raamattua, voi saavuttaa verkon ja keskusteluryhmien kautta.
– Itse olen jo pitkään hyödyntänyt tätä kanavaa, lainannut Raamattua, ja lisännyt siihen liittyviä linkkejä kirjoitusteni yhteyteen.
– Suosittelen samaa kaikille muillekin KD:n aktiiveille, Juhani sanoo.
Suomen Gideonit lahjoittavat 130000 Raamattua vuosittain
Gideon-liike syntyi hotellissa
Majoituitpa lähes mihin tahansa länsimaiseen hotelliin, löydät huoneesi yöpöydän laatikosta Raamatun.
Tätäkin lausetta lukiessasi keskimäärin kaksi Gideon-järjestön lahjoittamaa Raamattua vaihtaa omistajaa.
Pelkästään viime vuonna kansainvälinen Gideon-järjestö jakoi yli 50 miljoonaa Raamattua ympäri maailman.
Näin on ollut miltei siitä asti, kun Gideon-järjestö 1800-1900 -lukujen taitteessa syntyi - hotellihuoneessa.
Kaksi toisilleen entuudestaan tuntematonta amerikkalaista liikemiestä - Samuel Hill ja John Nicholson - majoittuivat samaan hotelliin, ja totesivat keskusteltuaan kumpikin olevansa tunnustavia kristittyjä.
Aikansa asiaa pohdittuaan miehet päättivät perustaa järjestön, joka yhdistäisi toisiinsa kaikki amerikkalaiset kristityt kauppamatkustajat ja liikemiehet.
Järjestön perustamiskokous pidettiin Yhdysvaltain Wisconsinissa vuonna 1899, ja Hillin sekä Nicholsonin lisäksi siihen osallistui myös kolmas liikemies, William Knights.
Ajatus Raamattujen lahjoittamisesta hotelleihin perustui paitsi gideonien missioon Jumalan sanan evankelioimiseksi, myös siihen tosiseikkaan, että järjestön jäsenet matkustivat paljon ja majoittuivat siksi hotelleihin.
Ensimmäinen Gideonien lahjoittama Raamattu luovutettiin vuonna 1908 Superior- hotellille Montanassa.
Sen jälkeen, runsaan sadan vuoden aikana, Gideonit ovat lahjoittaneet ällistyttävät 1,7 miljardia Raamattua hotelleille ja eri organisaatioille ympäri maailman.
Toiminnanjohtaja Jukka Krogerus Suomen Gideoneista sanoo SOK:n uuden Lutakon hotellin päätöksen kieltäytyä Raamatuista olleen yksittäistapaus.
– Olen ymmärtänyt kyseessä olleen tämän yksittäisen hotellin oman päätöksen, jonka he sitten peruivat saamansa runsaan palautteen vuoksi. Näin SOK:n uusien hotellien huoneisiin tultaisiin jatkossakin sijoittamaan Raamatut, toteaa Krogerus.
Gideonien Suomessa vuosittain lahjoittamien Raamattujen määrä on noin 130000 kappaletta.
Kokenut kaupunginvaltuutettu
Juhani Starczewski
• ikä: 56 vuotta
• perhe: puoliso Terttu ja lapset, kolme poikaa ja kaksi tyttöä
• ammatti: lastentarhanopettaja
• asuinpaikka: Jyväskylän Kuokkala vuodesta 1985
• tämänhetkisiä luottamustoimia:
• Jyväskylän kaupunginvaltuutettu vuodesta 1993, viides kausi
• KD:n valtuustoryhmän puheenjohtaja
• Keski-Suomen liiton maakuntavaltuutettu vuodesta 1993
• KD:n maakuntavaltuustoryhmän puheenjohtaja
• KD:n Keski-Suomen piirin piirihallituksen jäsen 1996-
• KD:n puoluevaltuuston varajäsen 2009-
• Keskimaa Osk:n edustajiston jäsen 2001-
• Jyväskylän Suomi-Puola yhdistys ry:n hallituksen jäsen ja tiedottaja suomen kielellä 2012-
• Jyväskylän kristillisen koulun yhdistys ry:n jäsen
• harrastukset:
• Raamattu
• Israel
• mökkeily
• marjastus
• matkustelu
• netti/-kirjoittelu
• Motto: ”Ja katsokaat sen kaupungin parasta, johonka minä olen antanut teitä wietää, ja rukoilkaa sen edestä Herraa, sillä koska HÄN menestyy, niin myöskin te menestytte.”
Jeremian kirja, luku 29 ja jae 7