Sunnuntai 26. toukokuuta 2013

KD-lehti » Juttuarkisto » Aaltoja kuntavaaliehdokkaille

Aaltoja kuntavaaliehdokkaille

21.06.2012

Kristiina Kunnas

Kunnallisvaaliehdokkaat ansaitsevat kunnioituksemme ja tuuletuksemme. Ei ole läpihuutojuttu olla päättäjänä ahtaan kuntatalouden aikana. Vesa Pylvänäinen
(sivu 12) antaa vaikuttavan esimerkin ehdokkuudesta elämän erityistilanteessa.

Kristillisdemokraattien ehdokasrekrytointi on painanut kaasu pohjassa eri puolilla kuntakarttaa. Sydänkesän ja juhannusjuhlan kynnyksellä monessa paikallisosastossa on aihetta iloon: on saatu tärkeitä ehdokkaita mukaan.

Joissakin kunnissa houkuttelutyötä joudutaan jatkamaan vielä lomakauden jälkeen. Puoluesihteeri Asmo Maanselkä ja järjestöpäällikkö Mikko Rekimies sekä tärkeät paikallistoimijat ovat tehneet totista työtä hihat käärittyinä viime kuukausien aikana.

Ehdokkaiden hankinnassa on muutama kiusallinen seikka, kuten se, että monesti ne ”parhaat ehdokkaat” ovat sellaisia kaikkien puolueiden mielestä. Toisinaan juuri nämä ”parhaat” ovat kuitenkin jo niin monessa kiinni ja työllistettyjä, etteivät pysty tai halua lähteä enää tyrkylle kuntapäättäjän tehtävään.

Monessa oli mukana myös takasivun haastateltava Vesa Pylvänäinen. Suuren seurakunnan johtava pastori ja useiden yhteisöjen hallitustyöskentelijä pysäytettiin syöpäshokkiuutiseen kolme vuotta sitten, kesken parhaan ja hedelmällisen työelämän jakson.

Pylvänäinen tyytyi shokkiuutiseen, ja myönsi, että jos syöpä kerran voi kohdata naapurin niin miksei yhtä hyvin myös hänet. Alkoi uudenlainen elämä luopumisineen. Kun eläkepäätös kolmen vuoden sairastamisen jälkeen tuli, oli se sittenkin kovempi paikka kuin Pylvänäinen olisi uskonut. Tuntui, että elämästä jäi kovin vähän näkyvää tulosta.

Nyt koko elämänsä yhteiskunnallisesta vaikuttamisesta kiinnostunut Pylvänäinen on ehdolla kaupunginvaltuustoon Jyväskylässä.

Hänellä on missio: Antaa arvo ja merkitys myös pitkäaikaissairaille, joihin hän itse kuuluu, sekä vammaisille muille kolmanteen tai neljänteen kategoriaan pudonneille. ”Pitkäaikaissairas on yhtä arvokas kuin terve”, julistaa Pylvänäinen.

Tällaisia meitä muita ravistelevia ja muutenkin raikkaasti ajattelevia ehdokkaita Kristillisdemokraatit ja Suomen kunnat tarvitsevat.

Arvokas on jokainen ehdokas. Arvokas on niin nuori kuin vanhakin, niin nainen kuin mieskin, niin terve kuin sairaskin, niin vammainen kuin vammatonkin.