www.kd.fi » Uutiset » Leena Rauhala KD:n ryhmäpuheessa: Kotihoidon tuen rajaamisesta ei ole sovittu hallituksessa

Leena Rauhala KD:n ryhmäpuheessa: Kotihoidon tuen rajaamisesta ei ole sovittu hallituksessa

20.03.2012

– Kotihoidon tuen leikkauksesta ei ole esitystä eikä siitä ole hallituksessa sovittu, toteaa kansanedustaja Leena Rauhala Kristillisdemokraattien ryhmäpuheessa tiistain välikysymyskeskustelussa. Leena Rauhala on KD eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja.

Rauhalan mukaan välikysymyksen jättäneen Keskustan oletus, että hallitus olisi jo sopinut kotihoidon tuen lyhentämisestä kahteen vuoteen, ei pidä paikkaansa. Rauhala muistuttaa, että hallitusohjelman kirjauksen mukaan hallitus tahtoo kehittää kotihoidon tukea yhdessä muiden varhaiskasvatuspalveluiden kanssa. Kotihoidon tuen leikkaamiselle hän ei näe perusteita.

– Kotihoidon tuen rajaaminen alle kaksivuotiaille lapsille ei toisi yhteiskunnalle säästöjä, sillä kunnat joutuisivat lisäämään merkittävästi päivähoitopaikkoja. Kuntien nykyinen taloudellinen tilanne ei mahdollista uusien päiväkotien rakentamista eikä henkilökunnan radikaalia lisäämistä, hän muistuttaa.

KD:n mukaan kotihoidon tuen säilyttäminen ennallaan on ennen kaikkea lapsen etu. Rauhala kiistää, että kotihoidon tuki lisäisi epätasa-arvoa, sillä tuki antaa isille ja äideille yhtäläisen mahdollisuuden lapsen kotihoitoon.
– Meidän tulee tunnustaa perheiden erilaiset tarpeet ja toiveet lasten hoidon järjestämisessä. Perhettä koskevat päätökset tulee voida jatkossakin tehdä keittiöpöydän äärellä, ei hallituksen neuvottelupöydässä. Äitien ja isien viesti on ollut selvä: ”Antakaa minulle oikeus kasvattaa lapsiani”, Rauhala sanoo.

Kristillisdemokraatit kannattavat toimenpiteitä, jotka helpottavat perheen ja työn yhteensovittamista. Tällaisia ovat erilaiset mallit osa-aikatyön mahdollistamiseksi ja työelämän joustavuuden lisäämiseksi. KD kannattaa myös työnantajille perhevapaista aiheutuvan taakan keventämistä työelämän tasa-arvon lisäämiseksi.

Lisätietoja: Leena Rauhala p. 050 5113176