Östman: Avoin keskustelu alkoholipolitiikasta tarpeen
Östman: Avoin keskustelu alkoholipolitiikasta tarpeen
11.2.2015 klo 13:56 Uutiset
Lehdet kertoivat maanantaina Keskustapuolueen alkoholipoliittisesta ohjelmasta, joka sisälsi mm. ehdotuksen yli 3,7 prosentin alkoholijuomien siirtämisestä kaupoista ja kioskeista Alkoon. Jo tiistaina Keskusta kuitenkin perui koko hankkeen siitä syntyneen kohun vuoksi. ”Keskiolut pysyy kaupoissa, olkaa huoleti. Keskusta ei tule viemään sitä pois”, vakuutti Sipilä eduskunnassa järjestetyssä tiedotustilaisuudessa.
KD eduskuntaryhmän puheenjohtaja, kansanedustaja, Peter Östman toivoo, että Keskusta säilyttäisi alkoholipoliittisen ohjelman osana vaaliohjelmaansa huolimatta sen aikaansaamasta kohusta.
– Keskioluen palauttaminen takaisin Alkon hyllylle on asia, josta tulee uskaltaa keskustella. Alkoholista on muodostunut ylivoimaisesti kallein kansanterveysongelmamme. Mielestäni oluen myynti elintarvikekaupoissa, kioskeissa ja huoltoasemilla antaa väärän signaalin, perustelee Östman.
Tiukasti lasketut alkoholihaittojen välittömät kustannukset lähenevät hallituksen oman arvion mukaan miljardin euron luokkaa vuodessa kuormittaen sosiaali- ja terveyspalveluita, poliisia, oikeuslaitosta ja vankeinhuoltoa. Kunnat maksavat arviolta 80 % alkoholin haitoista, mutta eivät saa suoraan euroakaan alkoholiverotuloista. Välinpitämätön alkoholipolitiikka uhkaa jo tulevaisuuden Suomen kilpailukykyä ja taloutta.
– Seuraavan hallituksen tulee ryhtyä viipymättä määrätietoisiin toimenpiteisiin alkoholin kulutuksen vähentämiseksi ja kasvavien haittojen ehkäisemiseksi. Päätös rajoittaa ruokakaupassa myytävän oluen alkoholipitoisuutta enimmillään 3,7 prosenttiin Ruotsin mallin mukaan olisi yksi kannatettava keino, joka tarkoittaisi keskioluen siirtämistä Alkoon, Östman toteaa.