Östman: Tuomiojan Palestiina-lausunto varomaton
Östman: Tuomiojan Palestiina-lausunto varomaton
20.3.2015 klo 10:25 Uutiset
KD:n ryhmäpuheenjohtaja Peter Östmanin mielestä, kahden valtion ratkaisu ei ole mahdollinen niin kauan kuin Palestiina ei tunnusta Israelia. Suomen ulkoministeri Erkki Tuomioja (SDP) lausui jälleen eilen, että Suomen tulee tunnustaa Palestiinan valtio. Östman pitää lausuntoa varomattomana tässä tilanteessa.
– Epädemokraattisen palestiinalaisvaltion tunnustaminen, jolta puuttuu aito ymmärrys ja kunnioitus ihmisoikeuksia kohtaan ja rinnakkaiseloa kohtaan juutalaisen naapurinsa kanssa, lähettää erittäin huolestuttavan viestin. Viestin, joka merkitsee terroristien tukemista ja antisemitismin edistämistä, toteaa Östman.
Tähän mennessä Suomi on noudattanut EU:n linjaa, jonka mukaan Palestiinan valtio tunnustetaan vain jos ja kun rauhansopimus Israelin ja palestiinalaisosapuolen välillä on saavutettu.
EU parlamentti hyväksyi joulukuussa päätöslauselman, jossa todetaan että periaatteessa halukkuutta palestiinalaisvaltion tunnustamiseen on, mutta samalla siinä asetetaan selkeäksi tavoitteeksi, että koko Euroopan Unioni yhdessä tukee rauhanprosessia ja seisoo niiden vaatimusten takana, jotka osapuolille tulee asettaa.
– Tässä linjassa myös Suomen tulisi pitäytyä, sanoo Östman. Edellytyksenä on mm. että palestiinalaisviranomaisten johto ja Hamas tunnustavat Israelin oikeuden olemassaoloon juutalaisvaltiona. Tähän mennessä emme ole nähneet tästä yhtä ainoaa todistetta. Hamas on terroristiorganisaatio, jonka julkilausuttu tavoite on tuhota Israel. Lapsille, jotka asuvat palestiinalaisviranomaisten hallinnoimilla alueilla syötetään päivittäin antisemitististä opetusta.
– Toimivaa valtiota ei tule rakentaa vihan kautta, Östman perustelee.