KD Nuorten flash mob Narikkatorilla
KD Nuorten flash mob Narikkatorilla
13.4.2015 klo 20:49 Uutiset
KD Nuoret järjestivät flash mobin #palakerrallaan vaalibiisin pohjalta Narikkatorilla perjantaina. #Palakerrallaan ja flashmob ovat osa #nuoretValtaan -kampanja, jolla nuoret haluavat tuoda esille tärkeitä aiheita tavalla, joka innostaa uusia sukupolvia. Pala kerrallaan on Rossi (GFM), Rodrigo Campoksen (Rodrigo&Saara) ja Joonatan Palmin (PSRT) vaalibiisi, johon Markus Savijoki sävelen pohjalle.
– Perheet kasvaa kun tulee uusia sukupolvia. Sama tapahtuu KD:ssa, joka on tunnetusti perhepuolue. Kampanja ja sen tempaukset ovat suunnatut osoittamaan, että nuorisojärjestö on voimavara, jota puolueessa tulisi hyödyntää entistä enemmän, kertoo KD Nuorten kampanjapäällikkö Jyri Soria.
– Tämä flash mob -projekti merkitsi minulle tapaa olla vaikuttamassa yhteiskunnan asioihin tavalla, jonka itselleni sopivimmaksi koin. Minulle tämä on ollut ilo ja olen nauttinut koreografian teosta ja projektissa mukanaolosta. Haluan itse elää yhteiskunnassa, jossa näen oikeudenmukaisuuden ja ihmisarvon kohtaavan joka sukupolven. En halua elää yhteiskunnassa, jossa arvot ja kristinusko joutuvat pilkan kohteeksi. Haluan olla rohkeasti vaikuttamassa yhteiskunnassamme pala kerrallaan, kertoo 15-vuotias Janika Angelsola.
Tempaus järjestettiin yhdessä Style Dance Industry ja Smooth Step tanssikoulun kanssa. Koreografit Saara Tiusanen, Essah Lawrence, Janika Angelsola, Joanna Rönkkö ja Misa Lehtinen, sekä ehdokkaat Mikael Elmolhoda, Remo Ronkainen, Ester Laato ja Mikko Kiuttu olivat tempauksen takana.
Katso koko biisi tästä:
Lue seuraavaksi:
- Sari Essayah puoluevaltuustolle: Kouluihin on palautettava arkijärki ja lapsille kasvurauha 30.11.2024
- Peter Östman puoluevaltuustolle: "Hallituksessa olemme päässeet vaikuttamaan moniin meille tärkeisiin asioihin" 30.11.2024
- KD:n puoluevaltuusto valitsi Mika Poutalan puolueen toiseksi ministeriksi 30.11.2024