Avustajatehtäviä avoinna KD eduskuntaryhmässä
Avustajatehtäviä avoinna KD eduskuntaryhmässä
24.4.2015 klo 14:07 Uutiset
Kristillisdemokraattinen eduskuntaryhmä palkkaa 3-5 uutta työntekijää KD:n kansanedustajien avustamista ja ryhmän yhteistä toimintaa varten. Työntekijöiden päätehtävänä on avustaa kansanedustajia valtiopäivätoimintaan liittyvissä valmistelu- ja suunnittelutehtävissä, tausta-aineiston kokoamisessa, viestinnässä, yhteydenpidossa sekä sihteeri- ja toimistotehtävissä. Työnimikkeet, toimenkuvat ja erityiset vastuualueet määritellään jokaisen työntekijän kohdalla erikseen.
Työsuhteet ovat määräaikaisia ja maksimissaan vaalikauden mittaisia. Peruspalkka on 2359 euroa kuussa, mutta perustelluista syistä voidaan maksaa korkeampaa palkkaa vaativissa tehtävissä. Henkilöt ovat työsuhteessa Kristillisdemokraattiseen eduskuntaryhmään ja heihin sovelletaan ryhmän käytössä olevia palkkojen ja työehtojen määräytymisperusteita. Kaikkiin työsuhteisiin sisältyy koeaika. Palkattavien osalta eduskunta tekee turvallisuusselvityksen. Työsuhde alkaa 1.5. tai myöhemmin sopimuksen mukaan.
Kiinnostuneet voivat hakea tehtäviä vapaamuotoisella hakemuksella, jonka liitteenä tulee olla ansioluettelo ja palkkatoivomus, mikäli pyydetään perustellusta syystä avustajan peruspalkkaa korkeampaa palkkaa. Hakemukset tulee toimittaa viimeistään sunnuntaina 26.4. sähköisesti ryhmän pääsihteerille Merja Eräpolulle osoitteella [email protected].
*****
Haku tehtäviin on päättynyt. KD eduskuntaryhmä kiittää suuresta mielenkiinnosta tehtäviä kohtaan.
Lue seuraavaksi:
- Sari Tanus Nato-selonteon ryhmäpuheessa: ”Jos haluat rauhaa, valmistaudu sotaan" on ikivanha, mutta ajankohtainen ohje 21.2.2024
- Päivi Räsänen ryhmäpuheessa sairaalavälikysymyksestä: "Ydinongelma on henkilöstön riittävyys" 23.4.2024
- Sari Essayah kesäkokouksessa: Hyvinvointialueiden korjausliike on aloitettava jo tällä hallituskaudella 27.8.2024