Östman: Olen motivoitunut eduskuntaryhmän puheenjohtajan tehtävästä
Östman: Olen motivoitunut eduskuntaryhmän puheenjohtajan tehtävästä
2.7.2015 klo 09:23 Uutiset
Eduskuntaryhmän puheenjohtaja Peter Östmanille on tullut monia kyselyjä ja vetoomuksia asettua ehdolle puolueen puheenjohtajaksi sen jälkeen kun nykyinen puheenjohtaja Päivi Räsänen ilmoitti, ettei enää asetu ehdolle.
– Olen luvannut miettiä asiaa ja ilmoittaa päätöksestäni viimeistään heinäkuun puoleen väliin mennessä. Minulla on ollut kunnia työskennellä puolueorganisaation monissa tehtävissä. Olen toiminut KD:n puoluehallituksen jäsenenä, puoluevaltuutettuna, ruotsinkielisen järjestön puheenjohtajana, viisi vuotta puolueen varapuheenjohtajana, kaksi vuotta puoluesihteerinä sekä neljä viimeistä vuotta eduskuntaryhmän puheenjohtajana. Tästä perspektiivissä katsoen olisi nyt luonnollista tähdätä puolueen puheenjohtajan paikalle, Östman toteaa.
– Ehdolle asettuminen edellyttäisi kuitenkin selkeää motiivia. Kutsumusta puheenjohtajan tehtävään en nyt tunne, mistä johtuen en aio asettua ehdolle puheenjohtajavaaleissa. Sen sijaan olen erittäin motivoitunut eduskuntaryhmän puheenjohtajana toimimaan puolueen parhaaksi sekä tukemaan myös seuraavaa puheenjohtajaa vaativassa tehtävässään johtaa puoluetta eteenpäin.
Östmanin mukaan eduskuntaryhmä tekee parhaillaan strategiatyötä, joka tullaan julkaisemaan elokuussa pidettävässä puoluekokouksessa.
– KD:n oppositiopolitiikkaa eteenpäin vievä strategia tulee olemaan rakentava ja uskottava, hän vakuuttaa.
Kristillisdemokraattien puoluekokous pidetään Savonlinnassa 28.-29.8.
Lue seuraavaksi:
- Sari Essayah puoluevaltuustolle: Kouluihin on palautettava arkijärki ja lapsille kasvurauha 30.11.2024
- Peter Östman kesäkokouksessa: Haluamme mahdollistaa uusia yrityksiä, innovaatioita ja talouskasvua 27.8.2024
- Peter Östman puoluevaltuustolle: "Hallituksessa olemme päässeet vaikuttamaan moniin meille tärkeisiin asioihin" 30.11.2024