KD:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Peter Östman on pahoillaan, ettei pääministeri Sipilän ponnistelut yhteiskuntasopimuksen toteutumiseksi eivät valitettavasti johtaneet tuloksiin.
– Tavoite nostaa kilpailukykyä 5 prosentilla ei ole millään muotoa ylimitoitettu. Suomi todella tarvitsee nopean kilpailukykyloikan.

– Naapurimaamme Ruotsi on selviytynyt talouskriisistä meitä paremmin. Ruotsin työllisyysaste on useita prosenttiyksikköjä korkeampi kuin Suomessa.  Voimmeko oppia mitään naapureiltamme?

– Ruotsin työmarkkinauudistuksissa tuloveroja alennettiin, työnteon kannustimia parannettiin ja kannustinloukkuja purettiin. Työmarkkinoita ja työnlainsäädäntöä uudistettiin, ja se näkyy nyt vauhdittuvana kasvuna. Ansiosidonnainen työttömyysturva porrastettiin, sairauspoissaoloihin sisällytettiin yhden päivän omavastuu, nuorille hyväksyttiin alemmat alkupalkat ja työvoimapoliittista koulutusta tehostettiin. Lisäksi laittomilla lakoilla on Ruotsissa kovemmat sanktiot, joten työmarkkinoilla on paljon parempi työrauha, Östman listasi KD:n eduskuntaryhmän kesäkokouksessa pitämässään katsauksessa.

 

Alla Hyvinkäällä pidetty katsaus kokonaisuudessaan.

***

Eduskuntaryhmän puheenjohtaja,
kansanedustaja Peter Östman
Poliittinen katsaus Kristillisdemokraattisen
eduskuntaryhmän kesäkokouksessa 25.8.2015
Työllisyys ja yrittäjyys etusijalle

Taloutemme negatiivinen suunta ei ole kääntynyt paremmaksi uuden hallituksen kunnianhimoisista tavoitteista huolimatta. Talouspoliittisessa keskustelussa on ollut jo usean vuoden ajan kaksi perustavasti erilaista käsitystä: toisten mielestä kyseessä oli suhdanneluonteinen lama, josta selvittäisiin valtion siltarahoituksella, toisten mielestä kyse oli ennemminkin talouden rakennemuutoksesta, joka vaati tiukkaa taloudenpitoa. Vihreät ja vasemmisto ovat korostaneet suhdanneluontoisuutta, me olemme edellyttäneet puuttumista rakenteellisiin ongelmiin.

KD vastusti aikoinaan liittymistä euroon. Tiedettiin, että lamakausina ei olisi enää käytössä devalvaatiota ja täytyisi tehdä nk. sisäinen devalvaatio, eli alentaa palkkoja ja sosiaaliturvaa suhteessa kilpailijamaihin. Ennen lamakausia pitäisi harjoittaa tiukkaa talouspolitiikkaa, jotta kustannukset eivät karkaisi. Tähän ei Suomessa ole kyetty. Yritysten kannattavuus on romahtanut laajasti eri toimialoilla. Teollisuustuotanto on vähentynyt merkittävästi ja työttömyys kasvanut.

Vuoden 2007 jälkeen Suomen kilpailukyky on heikentynyt viidenneksellä suhteessa Saksaan, Ruotsiin ja euroalueeseen. Kaikki kilpailukykytarkastelut tukevat johtopäätöstä, jonka mukaan Suomella on merkittävä kilpailukykyongelma. Palkat ovat jatkaneet nousuaan myös sen jälkeen, kun tuottavuuden kasvu pysähtyi.

Tilanne on poikkeuksellinen. Aiempien taantumien ja lamojen jälkeen vienti on aina nopeasti toipunut ja saavuttanut pudotusta edeltävän tason ja noussut uudelleen.

Tällä hetkellä vientituloja puuttuu jopa 30 miljardia euroa vuodessa, jotta julkisen sektorin menot kyettäisiin rahoittamaan ilman lisävelkaantumista.  Saavutettujen etujen puolustajia on riittänyt. Jokaisella eturyhmällä on oma usein verovaroin tuettu järjestönsä, jonka perustehtävä on pitää kovaa ääntä etujen puolustamiseksi.

Vapaan sisältömedian toimitusjohtaja Ida Hakola sanoi viime viikon HS-haastattelussa osuvasti:

”Kaikkien pitäisi hyväksyä se tosiasia, että ei kannata enää turvautua siihen, että on rakenteita, jotka on pysyviä. Se tässä sopimisessakin on käsittämätöntä, että pidetään kiinni semmoiseista rakenteista ja säännöistä, jotka eivät enää päde nykymaailmaan. Mikä on ammattiliiton funktio nykyään ja onko todella niin, että demokratiassa asioita pääsevät sanelemaan ihmiset, joita ei ole valittu valtaan vaalien kautta? Nyt vaikuttaa siltä, että liitoissa suojellaan lähinnä niitä, joilla on vakityöpaikka ja 08-16 työajat.”

”Kymmenen vuoden päästä tätä on enää harvalla – näen, että ihmisten tulevaisuuden turvaaminen ei saisi olla kiinni siitä, onko taskussa liittojäsenyys vai ei. Aikoinaan se rakensi perusturvan työssäkäyville ihmisille. Perusturva on olemassa, mutta nyt se toimii jarruna kun pyritään uudistamaan rakenteita vastaamaan nykypäivän vaatimuksia. Meillä on kovapalkkaisia ihmisiä, joiden ainut tehtävä on pitää kiinni menneestä. Tämä on tosi suuri ongelma.”

***

Pääministeri Sipilän ponnistelut yhteiskuntasopimuksen toteutumiseksi eivät valitettavasti johtaneet tuloksiin. Tavoite nostaa kilpailukykyä 5 prosentilla ei ole millään muotoa ylimitoitettu. Suomi todella tarvitsee nopean kilpailukykyloikan.

”Työllisyys- ja kasvusopimuksen” puitteissa tehdyt sopimukset eivät valitettavasti ole toistaiseksi johtaneet Suomen kilpailukyvyn vahvistumiseen. Jos Suomi haluaa palauttaa kilpailukykynsä, työvoimakustannusten kasvun täytyy olla huomattavasti hitaampaa kuin muissa euroalueen maissa ja kilpailijamaissa.

Naapurimaamme Ruotsi on selviytynyt talouskriisistä meitä paremmin. Ruotsin työllisyysaste on useita prosenttiyksikköjä korkeampi kuin Suomessa.  Voimmeko oppia mitään naapureiltamme?

Ruotsin työmarkkinauudistuksissa tuloveroja alennettiin, työnteon kannustimia parannettiin ja kannustinloukkuja purettiin. Työmarkkinoita ja työnlainsäädäntöä uudistettiin, ja se näkyy nyt vauhdittuvana kasvuna. Ansiosidonnainen työttömyysturva porrastettiin, sairauspoissaoloihin sisällytettiin yhden päivän omavastuu, nuorille hyväksyttiin alemmat alkupalkat ja työvoimapoliittista koulutusta tehostettiin. Lisäksi laittomilla lakoilla on Ruotsissa kovemmat sanktiot, joten työmarkkinoilla on paljon parempi työrauha.

Palkkaneuvottelut ovat Ruotsissa liikkuneet hajautetumpaan suuntaan järjestäytyneesti ja yhteisymmärryksessä kehityskulusta. Hajautettu palkkamalli ei merkitse sitä, että työnantajat sanelisivat työehdot. Päinvastoin, hajautetut ja yksilölliset palkkaneuvottelut perustuvat säädeltyihin ja hyvin dokumentoituihin prosesseihin, joihin kuuluu sekä palkka- että kehityskeskusteluja, joiden kulkua ammattiliitot voivat seurata.  Myös Tanskassa ja Norjassa on palkkaneuvotteluista tullut yksilöllisempiä.

Yhteiskuntasopimusneuvotteluiden kariutuminen osoittaa sen, että kolmikantaneuvotteluilla ei pystytä enää reagoimaan maailman muutokseen riittävän nopeasti ja vaikuttavasti. Nyt on tärkeää saada nopeasti toteutetuksi hallitusohjelmaan kirjattu työelämän rakennemuutos. Tärkeintä on antaa laajemmat mahdollisuudet sopia työpaikoilla työntekijöiden ja työnantajien kesken työehdoista, kuten palkoista ja työajoista.

Työaikajoustojen sekä paikallisen sopimisen lisäämisestä voivat hyötyä sekä työntekijät että työnantajat. Uskon, että monessa kohtaa työntekijäosapuoli voi hyväksyä nämä muutokset, jos niiden avulla voidaan säilyttää työpaikat.

On hyvä muistaa, että vaihtelu eri alojen työajoissa on suurta. Yksityisellä sektorilla tehdään keskimäärin huomattavasti pidempää työaikaa kuin julkisella sektorilla. Esimerkiksi valtion työ- ja virkaehtosopimuksen työaikaa voitaisiin tarkistaa sen sijaan, että henkilöstöä joudutaan jatkuvasti vähentämään ja työntekijöiden työtaakkoja kasvattamaan.

Reilu viikko sitten saatiin talousluvuissa jälleen uusi varoitus: Suomen inflaatio on pysynyt koko alkuvuoden pakkasella. Inflaation painuminen nollan tuntumaan avittaa ostovoimaa hetkellisesti, mutta on vahingollinen pidemmän päälle. Etenkin asuntomarkkinoille deflaatiokierre tietäisi kovaa iskua. Tilanne, jossa hinnat laskevat, mutta velat pysyvät ennallaan ajaisi velallisia kurimukseen.

Rakennusteollisuus raportoi elokuussa rakentamisen supistuneen vuonna 2015 jo neljättä vuotta peräkkäin. Kohtuuhintaisen pientalorakentamisen hidasteena ovat muun muassa tonttihintojen nousu, rakentamisen kustannustason kohoaminen sekä rakentamisen lupaviidakko.

Vaikka pientalojen rakentamiset ovat olleet laskusuunnassa, on monen nuoren tulevaisuuden haaveena kuitenkin omakotitalo. Turun yliopistossa tehdyn tutkimuksen mukaan peräti kahdeksan kymmenestä pitää itselleen parhaana asumismuotona omakotitaloa, yli puolet vastanneista nuorista sijoitti unelma-asuinpaikkansa maaseudulle, mutta kaupunkien lähelle. Rakennuspoliittisilla ratkaisuilla emme vaikutakaan vain rakennusteollisuuden tulevaisuuden kehitykseen, vaan ne ovat myös keskeisessä asemassa vaikuttamassa maan väestön maantieteelliseen sijoittautumiseen ja sitä kautta myös uusien kasvukeskusten kehittymiseen.

***

Vasemmisto-vihreät-akselin mukaan talouden elvytystä on jatkettava ja lisättäväkin. Elvytys ei ole ratkaisu, sillä olemme elvyttämällä kaksinkertaistaneet velkataakkamme seitsemässä vuodessa: 63 miljardia euroa! Tämä on kestämätön tie.

Olisi pitänyt jarruttaa julkisia menoja nopeammin ja saada palkat jäädytetyiksi aiemmin. Se onnistui vain puolinaisesti hallituksessa, jossa vasemmisto-vihreät olivat mukana. Voimme kuitenkin kiittää ministeriämme Päivi Räsästä, että hänen johdollaan Sisäministeriössä tehtiin riittävät sopeutustoimet järkevällä tavalla.

On helppo yhtyä Sipilän hallituksen moniin talouslinjauksiin, vaikka Valtiovarainministeriön budjettiesityksen mukainen yli viiden miljardin euron lisävelka on jo itsessään liian suuri.

Meillä on viiden jäsenen oppositioryhmänä mielenkiintoinen, mutta vaikea rooli. Emme yhdy vasemmiston ja vihreiden rintamaan vaatimalla lisää velanottoa, mutta tuomme keskusteluun kristillisdemokraattisen rakentavan vaihtoehdon.

Käymme tänään iltapäivällä keskustelua myöhemmin syksyllä julkistettavasta KD:n omasta vaihtoehtobudjetista, jossa haluamme suunnata yhteisiä budjettivaroja hallitusta sosiaalisemmin. Olemme valmiita perumaan kaikkein heikoimmassa taloudellisessa asemassa oleviin kohdistuvia leikkauksia, jotka helposti tulevat eteen yhteiskunnan kustannusten nousuna esimerkiksi toimeentulokuluissa tai terveydenhoitokulujen nousuna.

Meillä oli kesäkuussa Tilastokeskuksen mukaan 280.000 työtöntä, 22.000 enemmän kuin vuosi sitten. Työelämä pirstaloituu yhä enemmän ja töitä tehdään projektimaisesti. Perinteinen palkkatyö vähenee.

Suomessa on tällä hetkellä yli 150 000 itsensä työllistäjää, eli 6% kaikista työllisistä. Tämä määrä kasvanee lähivuosina. Työntekijän ja yrittäjän rajamaastossa toimimista tulee helpottaa. Yrittäjien ja itsensä työllistäjien sosiaaliturvaa on parannettava, mikä madaltaa yrittäjäksi ryhtyvän riskejä erityisesti mahdollisten työttömyysjaksojen aikana.

Työntekijöiden palkkaaminen on liian vaikeaa ja kallista. Kristillisdemokraattien mielestä alle 10 työntekijän yritysten työllistämiskynnystä tulee alentaa. Ensimmäisen työntekijän palkkaamista tulee tukea palkan sivukulujen määräaikaisella pienennyksellä.

Työttömien mahdollisuuksia vastaanottaa tilapäistä keikkatyötä tulee helpottaa joustavoittamalla työttömyysturvan laskentaa. Pelko karenssista ja tulonsiirtojen leikkautumisesta heikentää ratkaisevasti pienillä tuloilla elävien mahdollisuuksia tilapäisen työn vastaanottamiseen. Työn tekemisen tulee olla aina parempi vaihtoehto kuin työttömänä olemisen. Toimeentuloturvajärjestelmän on taivuttava tähän.

Palkkatukimäärärahojen puute on heikentänyt etenkin vaikeasti työllistettävien ja nuorten työttömien asemaa. Hallituksen olisi pitänyt jo kesän lisätalousarvioehdotuksessaan ehdottomasti osoittaa lisää määrärahoja työllistämiseen ja aloittavien yrittäjien tukemiseen työllisyystilanteen edelleen heikentyessä, kuten vaadimme. Mutta hallitus vitkuttelee.

Tutkimus-, kehitys- ja innovaatiorahoitusta on suunnattava entistä enemmän hyödyttämään pk-yrittäjiä. Yritystuet on suunnattava pääosin kasvuyrityksiin pk-sektorilla ja ulotettava myös innovatiivisia palveluja tuottaviin yrityksiin. Yritystoiminnan helpottamiseksi tulee käynnistää kasvua rajaavien normien poistotalkoot.

Tekesin tai Teollisuussijoituksen yrityskiihdyttämö- ja kasvurahastotoiminnassa tulee siirtää painopistettä pieniin yrityksiin, osallistua pilotointi- ja demonstrointihankkeiden rahoitukseen ja innovaatioiden suojaamiseen. Budjettiesityksen yksi iso ongelmakohta on 90 miljoonan euron leikkaus Tekesin tutkimus-, kehitys- ja innovaatiorahoituksesta. Se tulisi vielä arvioida uudelleen.

Sipilän hallituksen suunnitelmat säästää eläkeläisten asumistukimenoista 123 miljoonaa euroa vuodessa on luja isku pienituloisten eläkeläisten arkeen.  Vaikka julkisten menojen leikkaukset ovat tässä taloudellisessa tilanteessa pakottavat, peräänkuulutamme hallitukselta kohtuullisuutta ja sosiaalista oikeudenmukaisuutta.

Vaadimme kohtuullisuutta myös kehitysyhteistyömäärärahojen leikkauksiin. On turvattava kansalaisjärjestöjen rahoitus, jota hallitus vähentäisi VM:n esityksen mukaan 43 prosentilla (49 miljoonalla). Tekemällä leikkaukset maltillisesti ne voitaisiin toteuttaa mahdollisimman vähin vahingoin ja maksimoida jo tehdyn työn tuloksellisuus ja vaikuttavuus. Jos hyviä hankkeita joudutaan jättämään äkisti kesken, jo tehty työ uhkaa valua hukkaan.

***

Politiikan tulee perustua realistisille tilannearvioille, ei toiveajattelulle. Tämä pätee myös EU-politiikkaan. Kun ennen Kreikan kolmatta avustuspakettia julkisesti tiedetään, että Kreikka ei tule selviämään veloistaan ja puhutaan velkojen leikkauksesta ehtona IMF:n mukaantulolle, niin miksi samanaikaisesti toimitaan ikään kuin Kreikka maksaisi lainansa takaisin. Etenkin kun Syrizan johtama hallitus on osoittanut olevansa siihen tosiasiassa haluton ja varsinkin kyvytön.

Kreikasta puuttuu perinne, että on kunnia-asia maksaa velkansa takaisin. Selviytymisen edellytys, kansallinen yhtenäisyys, yhteinen visio, puuttuu Kreikassa.

Tsipraksen ilmoitus uusista vaaleista tarkoittaa, että Kreikassa ei kyetä vahvaan hallituspolitiikkaan, jota ehdottomasti tarvittaisiin kipeiden rakenneuudistusten läpiviemiseen. Miksi siis jatkaa näyttelemistä, että hätälainapaketit ovat ratkaisu varsinaiseen ongelmaan, Kreikan hallituksen kyvyttömyyteen ja haluttomuuteen?

Perussuomalaiset ovat puolustelleet taipumistaan sillä, että Suomi ei olisi yksin pystynyt kaatamaan 86 miljardin euron apupakettia. Olisiko EU todellakin mennyt hätätilamenettelyyn, jotta Suomen kanta olisi saatu jyrätyksi? Tällainen olisi ollut merkittävä ennakkotapaus ja sellaisen olettaminen merkitsee sitä, että Suomi käytännössä luopuu yksimielisyysvaatimuksesta näin merkittävässä päätöksenteossa. Mikä on seuraava tilanne, jossa yksimielisyysvaatimuksesta luovutaan pelkäämällä jyrätyksi tulemista?

Kristillisdemokraatit eivät kolmatta lainapakettia tue. Sari Essayah on tehnyt määrätietoisia vastaehdotuksia asian käsittelyssä Suuressa valiokunnassa, mutta jäänyt ilman kenenkään muun kannatusta.