Laukkanen: Taloustalkoissa muistettava sosiaalinen oikeudenmukaisuus
Laukkanen: Taloustalkoissa muistettava sosiaalinen oikeudenmukaisuus
24.11.2015 klo 15:28 Puheet
Kansanedustaja Antero Laukkasen mukaan kristillisdemokraatit jakavat hallituksen tavoitteet velkaantumiskehityksen pysäyttämiseksi ja julkisen talouden tervehdyttämiseksi. Samalla puolue haluaa luoda toivoa paremmasta tulevaisuudesta ja pitää kiinni sosiaalisesta oikeudenmukaisuudesta.
– Tarvitsemme tehokkaita toimia, joilla katkaistaan negatiivinen kierre ja luodaan uusia edellytyksiä kasvulle, Laukkanen toteaa.
Laukkanen muistutti, että kristillisdemokraattisen ideologian keskiössä on sosiaalinen markkinatalous, johon kuuluu vapaa yrittäjyys, markkinaehtoisuus, kasvun tukeminen mutta samalla vähäosaisten tukeminen.
KD korjaisi hallituksen esityksistä erityisesti koulutukseen, tutkimukseen, työttömyyden hoitoon sekä perusturvaan tehtyjä heikennyksiä sekä pienituloisiin ja perheisiin kohdistuvia leikkauksia. Työttömyyden hoidossa puolue panostaisi kepin sijaan porkkanaa. KD esittää rakenteellista uudistusta ansiopäivärahaan, joka mahdollistaisi 100 viimeiseltä ansiosidonnaiselta päivältä maksettavan päivärahan käyttämisen palkkatukeen ja starttirahaan.
Kansanedustaja Antero Laukkanen (kd) piti tänään kristillisdemokraattien ryhmäpuheen valtioneuvoston selonteosta julkisen talouden suunnitelmasta vuosille 2016–2019.
***
Valtioneuvoston selonteko julkisen talouden suunnitelmasta vuosille 2016–2019
Kristillisdemokraattisen eduskuntaryhmän ryhmäpuheenvuoro kansanedustaja Antero Laukkanen 24.11.2015
Arvoisa puhemies,
Kristillisdemokraattinen eduskuntaryhmä jakaa hallituksen tavoitteet velkaantumiskehityksen pysäyttämiseksi ja julkisen talouden tervehdyttämiseksi. Samalla haluamme luoda toivoa paremmasta. Talousnäkymät tulevina vuosina eivät ole kovin rohkaisevia. Haasteet kansainvälisen talouden puolella ovat yhä olemassa ja monin paikoin pahenemassa. Kiinan talousongelmat heijastuvat myös länsimaihin ja eurokriisin perimmäiset syyt ovat yhä ratkaisematta. Syyrian kriisi ja siitä aiheutuva pakolaiskriisi näkyvät myös taloudessa.
Tarvitsemme tehokkaita toimia, joilla katkaistaan negatiivinen kierre ja luodaan uusia edellytyksiä kasvulle. Korostamme tässä yhteydessä sosiaalista oikeudenmukaisuutta ja sen estämistä, että pienituloisimpiin kohdistuvat säästötoimet lisäävät yhteiskunnan menoja pitkällä aikavälillä. Haluamme muuttaa sellaisia hallituksen säästöesityksiä, jotka lisäävät sosiaalista eriarvoisuutta. Muuttaisimme säästöjen painotuksia ja korjaisimme erityisesti koulutukseen, tutkimukseen, työttömyyden hoitoon sekä perusturvaan tehtyjä heikennyksiä sekä pienituloisiin ja perheisiin kohdistuvia leikkauksia. Säästöesityksemme kohdistuisivat sen sijaan valtionhallinnon päällekkäisyyksien purkuun ja ICT-toimintojen järkeistämiseen. Verotuksen painopiste on meillä haittaverojen nostamisessa sellaisilla aloilla, jotka ohjaava kansanterveyttä terveempään suuntaan ja vähentävät sosiaali- ja terveysmenoja.
Kristillisdemokratian ytimessä on ajatus sosiaalisesta markkinataloudesta. Hallituksen esityksessä julkisen talouden suunnitelmaksi löytyy niukasti niitä elementtejä, joiden varaan rakennetaan kestävää yhteiskuntaa. Sosiaaliseen markkinatalouteen kuuluvat vapaa yrittäjyys, markkinaehtoisuus, kasvun tukeminen, mutta myös taloudellisesta toimeliaisuudesta syntyvää hyvää jaetaan oikeudenmukaisesti, ja tätä haluamme korostaa. Ja siksi muutosesityksemme lisäävät yritystoimintaa ja työllisyyttä, mutta huolehdimme myös kaikista pienituloisista.
Yksi hallituksen tärkeimmistä tehtävistä tällä kaudella on työllisyyden parantaminen. Hallituksen ajama kilpailukyvyn parantaminen on hyvä tavoite. Kilpailukykyä ei voi kuitenkaan parantaa ylhäältä sanelemalla. Tarvitaan laajaa yhteistyötä ja siitä syntyvää yhteisymmärrystä, mikäli haluamme löytää todellisia ja kestäviä ratkaisuja. Kattava yhteiskuntasopimus, johon kaikki osapuolet voivat sitoutua on tavoittelemisen arvoinen. Hallituksen tulee ottaa myös oppositiopuolueet mukaan tähän työhön. Ilman yhteistä näkemystä ei saada aikaan pitkälle kantavia ratkaisuja.
Kilpailukyvyn parantaminen ei auta riittävän nopeasti akuuttiin työttömyystilanteeseen. Työttömyyden kasvaessa ja pitkäaikaistyöttömyyden lisääntyessä on hallitus päättänyt leikata työllisyys- ja yrityspolitiikan määrärahoja. Pienet panostukset yksityisten työnvälityspalveluiden lisäämiseen eivät riitä kattamaan sitä aukkoa, mikä syntyy, kun julkisista työvoima- ja yrityspalveluista vähennetään resursseja. Sen sijaan, tulee tukea aktiivisia toimia, joilla madalletaan kynnystä itsensä työllistämiseen yritystoiminnan kautta tai mahdollistetaan palkkatuen turvin työelämään pääsy. Esitämme myös rakenteellista uudistusta ansiopäivärahaan, joka mahdollistaisi 100 viimeiseltä ansiosidonnaiselta päivältä maksettavan päivärahan käyttämisen palkkatukeen ja starttirahaan.
Arvoisa puhemies,
Kristillisdemokraattinen eduskuntaryhmä ajaa inhimillisesti kestävää politiikkaa. Talouskasvun aikaansaaminen ja julkisen talouden tasapainottaminen ovat tärkeitä tavoitteita. Näitä hyviä tavoitteita hakiessa tulee aina pitää mielessä päätösten vaikutukset ihmisten elämään ja arkeen.
Lue seuraavaksi:
- Sari Essayah vappupuheessa: "EU-maiden tarpeita kuuntelematon kunnianhimo ajanut maatalouspolitiikkaa ahdinkoon” 1.5.2024
- Peter Östman kesäkokouksessa: Haluamme mahdollistaa uusia yrityksiä, innovaatioita ja talouskasvua 27.8.2024
- Peter Östman budjettiryhmäpuheessa: "Emme tee päätöksiä itseämme varten, vaan lapsillemme ja lastemme lapsille" 24.9.2024