Tanus: KD esittää taaperobonusta ja sosiaaliturvan uudistamista

14.2.2018 klo 15:40 Uutiset

– Kestävä kehitys ja ihmisten kestävä hyvinvointi on Kristillisdemokraattien missio, totesi kansanedustaja Sari Tanus KD:n ryhmäpuheenvuorossa tänään valtiopäivien avajaiskeskustelussa. Hän muistutti, että yhteiskunnan arvot tulevat esiin siinä, kuinka hyvin huolehdimme kaikkein heikommassa asemassa olevista kansalaisista.

– Tällä hetkellä ei voi sanoa, että kohtelisimme vanhuksiamme sillä arvokkuudella, minkä he ansaitsevat. Eläkeläisten, erityisesti köyhyydessä elävien eläkeläisten asemaa tulee parantaa. Eutanasian sallimisen sijaan meidän päättäjien on tartuttava rivakasti toimeen ja pistettävä vihdoinkin vanhuspalvelut ja saattohoito kuntoon koko maassa.

– Lapset tulee nostaa keskiöön päätöksenteossa aikuisten toiveiden ja ideologisten päätösten sijaan. Haluamme puolustaa lasten ensisijaista oikeutta isään ja äitiin.

KD haluaa puolustaa lapsiperheiden oikeutta itse päättää lastensa hoidosta.

– KD:n esittelemä kustannusneutraali hoitorahamalli ”taaperobonus” lisäisi joustavuutta, valinnanvapautta ja säilyttäisi myös kotihoidon mahdollisuuden.

– Vaadimme hallitukselta edelleen toimia uusien työpaikkojen syntyyn, yrittäjyyden tukemiseen ja koulutuksen tason parantamiseen. Lisäksi tarvitaan KD:n kannustavan perusturvan kaltainen sosiaaliturvan uudistus, joka poistaa kannustinloukut ja tekee työn teosta aina kannattavaa, Tanus korosti.

Kristillisdemokraattien mielestä tiedustelulait tulee saattaa voimaan nopealla aikataululla.

– Turvallisuusviranomaiset tarvitsevat työkalut terrorismin torjuntaan. Selkeällä ja kattavalla lainsäädännöllä tulee määritellä viranomaisten oikeudet ja velvollisuudet, jotta myös ihmisten yksityisyyden suoja turvataan, Tanus korosti.

KD eduskuntaryhmä edellyttää, että näiden valtiopäivien aikana eduskunnassa käydään kattava keskustelu EU:n ja euron kehityksestä.

– KD haluaa torjua komission esitykset yhteisvastuun lisäämisestä, emme halua yhteistä talous- ja finanssiministeriä tai -ministeriötä, emme yhteisvastuullista Euroopan valuuttarahastoa, emmekä yhteistä velkajärjestelymekanismia. Mikä on hallituksen ja mikä on eduskunnan kanta, Sari Tanus kysyi.

***

Kansanedustaja Sari Tanus (Kd)
KD ryhmäpuheenvuoro
Valtiopäivien avauskeskustelu 14.2.2018

 

Arvoisa puhemies,

Olemme aloittaneet tämän vaalikauden viimeiset kokonaiset valtiopäivät. Hallituksella on vain tämä vuosi aikaa saattaa maaliin keskeiset uudistukset.

Kristillisdemokraattinen eduskuntaryhmä on koko vaalikauden ajan ollut valmis rakentavaan yhteistyöhön, ja on sitä edelleen. Myös hallitukselta vaaditaan yhteistyöhalua, mikäli se aikoo tavoitteensa saavuttaa.

Kansainvälisten suhdanteiden myötä maamme talous on lähtenyt kasvuun ja myös työllisyystilanne on kohentunut. Hallituksen ei kuitenkaan pidä tuudittautua hyvän olon tunteeseen. Paljon työtä on yhä tehtävänä.

 

Arvoisa puhemies,

KD:n eduskuntaryhmä ajaa inhimillistä politiikkaa.

Kestävä kehitys ja ihmisten kestävä hyvinvointi on Kd:n missio. Hallituksenkin tulee talouskasvun aikaansaamisen ja työllisyyden parantamisen lisäksi huomioida, miten ne saadaan valjastettua kestävän kehityksen ja ihmisten kestävän hyvinvoinnin parantamiseksi. Talouskasvusta ei ole mitään iloa, jos sen hyödyt valuvat suurpääoman pohjattomaan laariin. Talouskasvun vaikutuksista pitää tavallisen kansankin hyötyä.

Suhdanteista riippumatta, emme saa unohtaa yhteiskunnan vähäosaisia.                                 Eläkeläisten, erityisesti köyhyydessä elävien eläkeläisten asemaa tulee parantaa. Meidän tulee tarttua yhteiskuntaamme vaivaaviin inhimillisiin haasteisiin, kuten yksinäisyyteen ja päihdeongelmiin. Yhteisöllisyyttä on saatava parannettua, se vaikuttaa oleellisesti ihmisten hyvinvointiin.

Yhteiskunnan arvot tulevat esiin siinä, kuinka hyvin huolehdimme kaikkein heikommassa asemassa olevista kansalaisista. Tällä hetkellä ei voi sanoa, että kohtelisimme vanhuksiamme sillä arvokkuudella, minkä he ansaitsevat. Eutanasian sallimisen sijaan meidän päättäjien on tartuttava rivakasti toimeen ja pistettävä vihdoinkin vanhuspalvelut ja saattohoito kuntoon koko maassa.

Lapset tulee nostaa keskiöön päätöksenteossa aikuisten toiveiden ja ideologisten päätösten sijaan. Kristillisdemokraatit haluavat näillä valtiopäivillä puolustaa lasten ensisijaista oikeutta isään ja äitiin. Mikään lakimuutos ei voi muuttaa vanhemmuuden todellisia perusteita.

Haluamme puolustaa myös lapsiperheiden oikeutta itse päättää lastensa hoidosta. Kd:n esittelemä kustannusneutraali hoitorahamalli, taaperobonus, lisäisi joustavuutta, valinnanvapautta ja säilyttäisi myös kotihoidon mahdollisuuden.

Työttömälle parasta aktivointia on työpaikka. Siksi vaadimmekin hallitukselta edelleen toimia uusien työpaikkojen syntyyn, yrittäjyyden tukemiseen ja koulutuksen tason parantamiseen. Vauhtia pienyrittäjyyteen antaisi myös avl-rajan nosto, jonka valmisteluun hallituksen olisi syytä ryhtyä.

Lisäksi tarvitaan KD:n kannustavan perusturvan kaltainen sosiaaliturvan uudistus, joka poistaa kannustinloukut ja tekee työn teosta aina kannattavaa.

Arvoisa puhemies,

Sote-uudistusta tarvitaan kipeästi, jotta kattavat ja yhdenvertaiset sosiaali- ja terveyspalvelut turvataan koko maassa. Uudistus on toteutettava asiantuntijoiden viitoittamaan suuntaan.  Kestävään, asiakaslähtöiseen ja pitkällä aikavälillä säästöjä tuovaan uudistukseen tarvitaan myös tiivistä yhteistyötä opposition kanssa.

Ensi viikolla eduskunnan käsittelyyn tulevat tiedustelulait tulee saattaa voimaan nopealla aikataululla. Suomi ei voi jättäytyä kehityksen ulkopuolelle muiden maiden tiedustelupalveluiden hyvän tahdon varaan. Turvallisuusviranomaiset tarvitsevat työkalut terrorismin torjuntaan. Selkeällä ja kattavalla lainsäädännöllä tulee määritellä viranomaisten oikeudet ja velvollisuudet, jotta myös ihmisten yksityisyyden suoja turvataan.

Arvoisa puhemies,

Euroopan unionin kehitys huolettaa monia kansalaisia. KD eduskuntaryhmä edellyttää, että näiden valtiopäivien aikana eduskunnassa käydään kattava keskustelu EU:n ja euron kehityksestä. Kansalaisilla on oikeus tietää mihin suuntaan EU on menossa ja mihin eri eduskuntapuolueet haluavat EU:ta viedä. Hyssyttelyn aika on ohi. KD ei halua EU:sta liitovaltiota eikä halua olla sellaisessa kehityksessä mukana. Kd haluaa torjua komission esitykset yhteisvastuun lisäämisestä, emme halua yhteistä talous- ja finanssiministeriä tai -ministeriötä, emme yhteisvastuullista Euroopan valuuttarahastoa, emmekä yhteistä velkajärjestelymekanismia. Tämä on KD:n kanta – mikä on hallituksen ja mikä on eduskunnan kanta?