Östman tyytyväinen liikennetyöryhmän ratkaisuun
Östman tyytyväinen liikennetyöryhmän ratkaisuun
28.2.2018 klo 11:53 Uutiset
Kansanedustaja Peter Östman on erittäin tyytyväinen liikenneverkon rahoitusta pohtineen työryhmän lopputuloksiin. Työryhmän jäsenenä toiminut Östman pitää erityisesti loppuraportin mukaista pitkäjänteisyyden lisäämistä merkittävänä.
Nyt meillä on mahdollisuus päästä tilanteeseen missä korjausvelka pienenee ja liikenneverkkoa kehitetään ja pidetään kunnossa ihmisten ja elinkeinoelämän tarpeet huomioiden.
Östman on samaa mieltä työryhmän kanssa siitä, että liikenneverkon liian alhainen rahoitustaso ja lyhytjänteinen kehittäminen ovat haitanneet yhteiskunnan kehitystä.
Väylien korjausvelka on päässyt kasvamaan aivan liian suureksi. Nyt meillä on selkeä malli, jolla velkaa saadaan kurottua umpeen. Samalla saadaan korjattua talvikunnossapidon ongelmat.
Östmanin mukaan Kristillisdemokraatit ovat valmiita sitoutumaan perusväylänpidon rahoituksen korottamiseen. Perusväylänpidon lisäksi tarvitaan kuitenkin myös panostuksia uusiin infrahankkeisiin. Valtion suoran rahoituksen sijaan tarvitaan kuitenkin uusia rahoitusmalleja, jotta uusia hankkeita saadaan käyntiin nopeammin ja jottei valtion velka kasva liian suureksi.
Työryhmän esittämä hankeyhtiömalli mahdollistaa uusien mittavien hankkeiden aloittamisen ulkopuolisen rahoituksen avulla. Hankeyhtiöiden avulla voidaan myös saada lisää EU rahoitusta.
Tämän kaltaista mallia kristillisdemokraatit ajoivat jo viime hallituskaudella. Onneksi se nyt näyttää toteutuvan.
Liikenneverkon rahoitusta pohtinut parlamentaarinen työryhmä julkisti loppuraporttinsa tänään keskiviikkona. Työryhmä oli yksimielinen lopputuloksesta.