Essayah: Hallitus unohti budjettiriihessä vanhustenhoidon
Essayah: Hallitus unohti budjettiriihessä vanhustenhoidon
29.8.2018 klo 15:25 Uutiset
Hallituksen budjettiriihessä huomioitiin monia KD eduskuntaryhmänkin esille ottamia panostustarpeita. Yksi keskeisimpiä oli maatalouden tilanteen parantamiseksi esitetty kriisipaketti, joka olisi suuruudeltaan voinut kuitenkin olla merkittävämpi. Muun muassa takuueläkkeen korotus, pienituloisten verotuksen keventäminen sekä sijoitussäästötilin käyttöönotto saavat KD:ltä tukea. Hallitus ei kuitenkaan korjannut aiemmin tekemiään indeksijäädytyksiä, mikä vaikuttaa kaikkein heikommassa asemassa elävien ihmisten toimeentuloon.
– Tällä hallituskaudella tehdyt leikkaukset ovat painottuneet juuri pienituloisiin perheisiin. Näin ollen hallituksen lisäys lapsiperheiden kotiapuun ja lastensuojeluun on välttämätön, Sari Essayah painottaa.
Iso puute kuitenkin on, ettei hallitus vieläkään huomioi vanhustenhoidon heikkoa tilannetta.
– Iso puute kuitenkin on, ettei hallitus vieläkään huomioi vanhustenhoidon heikkoa tilannetta. Vanhusten hoidossa on tällä hetkellä merkittäviä puutteita muun muassa liian pienestä hoitajamitoituksesta johtuen. Mediassa nousee jatkuvasti esille tapauksia, jotka viestivät vanhusten hoidon hälyttävästä tilasta. Rajut leikkaukset kuntien valtionosuuksiin tulevat väistämättä heijastumaan kuntien mahdollisuuksiin vastata kasvavaan hoitotarpeeseen, Essayah toteaa.
Hallituksen panostukset poliisin toiminnan edistämiseen tulivat myös tarpeeseen.
– Huomioitavaa kuitenkin on, että turvallisuusviranomaisten toimintaympäristö on muuttunut voimakkaasti viime vuosina ja alkoholilakiuudistuksen myötä poliisin tehtävät ovat lisääntyneet, minkä vuoksi suurempikin panostus olisi tullut tarpeeseen, Essayah toteaa.