Tiina Tuomela: ”Kasvava vanhusväestö tarvitsee oman puolesta puhujansa”
Tiina Tuomela: ”Kasvava vanhusväestö tarvitsee oman puolesta puhujansa”
4.9.2018 klo 14:45 Uutiset
– Kasvava vanhusväestö tarvitsee oman puolesta puhujansa, vanhusasiainvaltuutetun, lapsiasiavaltuutetun tapaan. On paljon korjausta vaativia asioita koskien hoitoa ja hoivaa, edunvalvontaa, yhteiskunnan digitalisaatiota ja vaikkapa ympäristön ja liikenteen suunnittelua, perustelee Vanhusasiainvaltuutettu Suomeen –kansalaisaloitteen vireille panija KD-Naisten puheenjohtaja, erikoislääkäri Tiina Tuomela.
Tuomela muistuttaa, että ikäihmisten toimeentulo on turvattava. Ikäihmiset ovat palvelujen ja asiakasmaksujen suhteen hyvin eriarvoisessa asemassa eri puolella Suomea. Tähän on puututtava.
– Pieni eläke ei useinkaan riitä vuokraan, lääkkeisiin ja ruokaan. Tämän näemme selkeästi ruoka-apujonoissa, joissa enemmistönä ovat juurikin köyhät eläkeläiset.
– Ikäihmiset tarvitsevat laadukkaita, monipuolisia ja yksilöllisiä avo- ja laitospalveluita ja muita asumisratkaisuja. Emme voi jatkossa jättää vanhusta turvapuhelimien tai ateria-automaattien varaan. Ihminen tarvitsee aina myös toista ihmistä, kuuntelijaa, myötäeläjää ja läheisyyden tuomaa turvaa.
– Haluamme ikäihmisille neljä takuuta:
1. Yhteisötakuu. Saman- ja eri-ikäisten seura on mahdollistettava. Kenenkään ei pidä joutua olemaan yksin ja yksinäinen.
2. Ulkoilutakuu. Jokaisella ikäihmisellä tulee olla oikeus ulkoiluun vähintään kahdesti viikossa.
3. Ruokailutakuu. Jokaisen tulee saada syödä omaan tahtiin, kiireettä. Valitettavasti tällä hetkellä jopa 50% pitkäaikaishoidossa olevista ikäihmisistä kärsii aliravitsemuksesta.
4. Hygieniatakuu. Kaikkien on päästävä säännöllisesti suihkuun, mahdollisesti myös saunaan. Vaippakiintiöitä ei saa olla.
– Vanhusasiainvaltuutettu olisi ensimmäinen konkreettinen askel kohti muutosta, uskoo Tiina Tuomela.
Narinkkatorilla Kampissa pidetään tänään tiistaina 4.9 klo 17-19 mielenilmaus vanhusten puolesta. Ilmauksella vaaditaan konkreettisia parannuksia vanhusten asioiden hoitoon. Puhujina paikalla on järjestöjen edustajia sekä kansanedustajia eri puolueista.
Tilaisuudessa on järjestetty Vanhusasiainvaltuutettu Suomeen -kansalaisaloitteen allekirjoitusmahdollisuus. Aloite jätetään ensi huhtikuussa valittavalle uudelle eduskunnalle, edellyttäen, että 50 000 kannatusilmoitusta kertyy 1.10 mennessä, jolloin kuuden kuukauden keräysaika umpeutuu.
Lue seuraavaksi:
- Päivi Räsänen ryhmäpuheessa sairaalavälikysymyksestä: "Ydinongelma on henkilöstön riittävyys" 23.4.2024
- Sari Essayah puoluevaltuustolle: Kouluihin on palautettava arkijärki ja lapsille kasvurauha 30.11.2024
- Sari Essayah vappupuheessa: "EU-maiden tarpeita kuuntelematon kunnianhimo ajanut maatalouspolitiikkaa ahdinkoon” 1.5.2024