KD Tampere: Lasten ja nuorten tukemiseen ja palveluihin pitää panostaa rahallisesti sekä toimintoja kehittämällä
KD Tampere: Lasten ja nuorten tukemiseen ja palveluihin pitää panostaa rahallisesti sekä toimintoja kehittämällä
1.11.2018 klo 09:26 Kannanotot
Tampereen kristillisdemokraatit ovat syvästi huolissaan tamperelaisten lasten ja nuorten hyvinvoinnista. Mielenterveyspalveluiden kysyntä on kasvanut voimakkaasti ja merkittävästi lisääntyneet huostaanotot ovat yksi iso syy kaupungin sote-menojen kasvuun kuluvana vuonna. Ennaltaehkäisevät toimet sekä ongelmien hoitamiseen käytettävät resurssit eivät selvästikään ole riittäviä, vaan esimerkiksi lastensuojelun työntekijät toimivat jo nyt äärirajoilla.
Kaupungin strategiassa sanotaan, että ”yhdessä tekevä ja inhimillinen Tampere panostaa osallisuuteen ja aktiivisuuteen, yhdenvertaisuuteen ja varhaiseen tukeen sekä yksilöllisiin ja vaikuttaviin palveluihin.” Jotta nämä eivät olisi pelkkää sananhelinää, on kaupungin otettava lasten ja nuorten pahoinvointi tosissaan panostamalla tukemiseen ja palveluihin niin rahallisesti kuin toimintoja kehittämällä.
KD:n Tampereen paikallisosaso piti vuosikokouksen 30.10.2018. Osaston puheenjohtajana valittiin jatkamaan Tiina Oksanen (kuvassa viides vasemmalta) ja uudeksi varapuheenjohtajaksi valittiin Pekka Paunonen (kuvassa viides oikealta). Muut valitut johtokunnan jäsenet ovat Hannu Juhola, Petri Klemola, Heidi Korhonen, Suvi Linjamaa-Korppi ja Marjo Puranen, joka toimii myös osaston sihteerinä.
Lue seuraavaksi:
- Sari Essayah kesäkokouksessa: Hyvinvointialueiden korjausliike on aloitettava jo tällä hallituskaudella 27.8.2024
- Mika Poutala välikysymysryhmäpuheessa: "Kannustamme hyvinvointialueita uudistamaan palveluja siirtämällä palvelujen painopistettä" 20.11.2024
- Peter Östman kesäkokouksessa: Haluamme mahdollistaa uusia yrityksiä, innovaatioita ja talouskasvua 27.8.2024