Räsänen: Hyvän perhepolitiikan merkitystä ei tule väheksyä
Räsänen: Hyvän perhepolitiikan merkitystä ei tule väheksyä
4.3.2019 klo 13:00 Puheet
Kristillisdemokraattisen eduskuntaryhmän Päivi Räsänen nosti esiin perhepolitiikan merkityksen eduskunnan keskustelussa valtioneuvoston tulevaisuusselonteosta.
– Hyvän perhepolitiikan merkitystä väestön ikärakenteen oikaisijana ei tule väheksyä, Räsänen totesi.
Kristillisdemokraattien mukaan teknologinen kehitys tuo mukanaan suuria mahdollisuuksia, joita pitää pystyä hyödyntämään. Samalla kehitys tuo mukanaan haasteita, joihin pitää löytää ratkaisuja. Työ on muuttumassa yhä pirstaleisemmaksi ja epävarmuus tulevaisuudesta on lisääntynyt.
Ryhmäpuheen pitäneen Päivi Räsäsen mukaan sosiaaliturvaa pitää kehittää työn murroksen yhteydessä.
– KD eduskuntaryhmä on pitänyt esillä sosiaaliturvajärjestelmän uudistamistarvetta ja kehittänyt oman kannustavan perusturvamallin. Järjestelmän tulee paremmin lisätä työnteon kannattavuutta, tarjoten samalla turvaa elämän yllättävissä muutoksissa.
Räsänen korosti myös osatyökykyisten ja ikäihmisten merkitystä tulevaisuuden työelämässä. KD pitää tärkeänä, että teknologian eettistä arviointia ja teknologian yhteiskunnallisten vaikutusten arviointia kehitetään nykyisestään.
– Vaikka esimerkiksi digitalisaatio ja etätyö lisääntyvät, tulee muistaa aidon kohtaamisen ja työyhteisön tuen merkitys hyvinvoinnille ja työn merkityksellisyydelle myös tulevaisuudessa. Tekoäly ei tule koskaan korvaamaan ihmistä ja inhimillisiä kohtaamisia.
Ryhmäpuhe kokonaisuudessaan alla.
**
Kansanedustaja Päivi Räsänen (kd)
Ryhmäpuheenvuoro
Tulevaisuusselonteon 2. osa Ratkaisuja työn murroksessa
4.3.2019
Arvoisa puhemies,
Valtioneuvoston selonteossa tarkastellaan työn murrosta, jonka keskellä me parhaillaan elämme. Teknologinen kehitys tuo mukanaan suuria mahdollisuuksia, joita pitää pystyä hyödyntämään. Samalla kehitys tuo mukanaan haasteita, joihin pitää löytää ratkaisuja. Työ on muuttumassa yhä pirstaleisemmaksi ja epävarmuus tulevaisuudesta on lisääntynyt. Nuorten sukupolvien ansiokehitys on heikompaa kuin ennen. Ensi kertaa lähihistoriassa tämän päivän nuoret tulevat keskimäärin tienaamaan työuransa aikana vähemmän kuin vanhempansa.
Kristillisdemokraattinen eduskuntaryhmä allekirjoittaa selonteon 18 toimenpide-ehdotusta. Korostamme erityisesti kolmea toimenpidettä, joita pidämme ensisijaisen tärkeinä ja joita tulee edistää tulevalla vaalikaudella. Ensinnäkin tekoälyn hyödyntäminen niin, että tekoälyn sijaan voimme puhua todellisesta tuki-älystä. Tuki-älyn avulla voidaan parantaa toimintoja ja löytää optimaalisia ratkaisuja, mutta niin, että ne palvelevat ihmistä ja huomioivat yksilön tarpeet.
Toiseksi tarvitaan todella laajaa ja avointa keskustelua sosiaaliturvan uudistamiseksi. KD eduskuntaryhmä on pitänyt esillä sosiaaliturvajärjestelmän uudistamistarvetta ja kehittänyt oman kannustavan perusturvamallin. Järjestelmän tulee paremmin lisätä työnteon kannattavuutta, tarjoten samalla turvaa elämän yllättävissä muutoksissa. Kun sosiaaliturvaa aletaan uudistaa ensi vaalikaudella, pitää meidän löytää yhteinen näkemys siitä, mihin suuntaan sitä kehitetään. Tavoitteet tulee olla selkeitä ja järjestelmän pitää palvella yksilöä ja yhteisöä.
Kolmanneksi tarvitaan panostuksia työhyvinvointiin ja työkyvyn ylläpitoon. Nykyinen tilanne missä ihmisille kasataan yhä enemmän vaatimuksia ja paineita ei ole kestävä. Työelämään tarvitaan myös nykyistä laajempi joukko ihmisiä. Osatyökykyisille pitää löytää malleja mielekkääseen työhön. Senioreiden osaamista ja kykyjä pitää hyödyntää nykyistä paremmin. Ikäsyrjintään ei ole enää varaa. Eläkeläisten osaamista pitää samoin hyödyntää mahdollistamalla joustavan ja kannattavan työnteon niille eläkeläisille, jotka haluavat tehdä töitä. Hyvän perhepolitiikan merkitystä väestön ikärakenteen oikaisijana ei tule väheksyä.
Arvoisa puhemies,
Tulevaisuusvaliokunta on tehnyt selonteon käsittelyn yhteydessä todella hyvää ja ansiokasta työtä. Valiokunnan mietinnössä korostetaan jatkuvan oppimisen tärkeyttä. Erityisen tärkeää on huomioida ne nuoret, jotka ovat vaarassa jäädä yhteiskunnan ja työelämän ulkopuolelle vain siitä syystä, että heille ei ole löytynyt sopivaa koulutuspolkua ja ovat siksi jääneet ilman toisen asteen koulusta. Tulevaisuusvaliokunta painottaa myös ilmastomuutoksen ja siitä aiheutuvien ongelmien torjuntaa. Tarvitsemme käytännön ratkaisuja ympäristöön ja ilmastoon liittyvien kysymysten vaikutuksista työntekijöille, yrityksille ja alueille. Tämä teema pitää nostaa keskiöön myös tulevan EU-puheenjohtajakauden aikana.
Kristillisdemokraattinen eduskuntaryhmä korostaa tulevaisuusvaliokunnan mietinnön viimeisen kannanottoehdotuksen merkitystä. On tärkeää, että pystymme kehittämään teknologian eettistä arviointia ja teknologian yhteiskunnallisten vaikutusten arviointia. Meidän on kyettävä tunnistamaan ja ratkaisemaan tekoälyyn ja digitalisaatioon liittyvät eettiset ja vastuullisuuskysymykset. Samoin terveysvaikutusten arviointi tarvitsee jatkossa enemmän huomiota. Muutoksen ei tule olla itsetarkoitus, vaan mahdollisuus tehdä asioita paremmin. Vaikka esimerkiksi digitalisaatio ja etätyö lisääntyvät, tulee muistaa aidon kohtaamisen ja työyhteisön tuen merkitys hyvinvoinnille ja työn merkityksellisyydelle myös tulevaisuudessa. Tekoäly ei tule koskaan korvaamaan ihmistä ja inhimillisiä kohtaamisia. Teknologia pitää valjastaa ihmisen tueksi ja koko yhteisön hyödyksi.
Lue seuraavaksi:
- Päivi Räsänen ryhmäpuheessa sairaalavälikysymyksestä: "Ydinongelma on henkilöstön riittävyys" 23.4.2024
- Päivi Räsänen välikysymyskeskustelussa: "Suomessa kipeä tarve yritysten kilpailukyvyn ja toimintaedellytyksien parantamiselle" 20.2.2024
- KD:n eduskuntaryhmä ja ministeri esikuntineen kokoontuu Lohjalla - puolueväen kesätapahtuma 26.8. Kisakalliossa 27.7.2024