Östman ihmettelee realismin puutetta esityksessä polttomoottorien kieltämiseksi
Östman ihmettelee realismin puutetta esityksessä polttomoottorien kieltämiseksi
29.3.2019 klo 13:28 Uutiset
KD:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Peter Östman ihmettelee realismin puutetta innossa kieltää polttomoottorit. Hän muistutti vieraillessaan Ylivieskan Ryskypäivillä, että myös polttomoottoriteknologian kehittämiseen panostetaan.
Liikenne- ja viestintäministeriön johtama liikenteen ilmastopolitiikan asiantuntijaryhmä sai joulukuussa valmiiksi ehdotuksen toimenpideohjelmaksi, jolla kotimaan liikenteen kasvihuonekaasupäästöt voidaan poistaa vuoteen 2045 mennessä. Hiilettömään liikenteeseen tarvitaan mm. nolla- ja vähäpäästöisiä autoja sekä uusiutuvia polttoaineita. Toisaalta joukko suomalaisia tutkijoita on ehdottanut, että kaikki bensiini- ja dieselkäyttöiset autot kiellettäisiin kahdeksan vuoden sisällä ja jotkin puolueet ovat tähän tarttuneet.
Suomi on kuitenkin jo nyt hyvää vauhtia siirtymässä monipuolisen ilmastoviisaan teknologian käyttöön, eikä kaikilla ole varaa hankkia sähköautoa vielä seitsemän vuoden kuluttua.
– Ilmastokeskustelusta on muodostunut asemasota fossiilisten polttoaineiden ja liikenteen sähköistämisen välillä. Asia ei ole niin mustavalkoinen, sillä myös polttomoottoriteknologian kehittämiseen panostetaan ja teknologia kehittyy edelleen. Käyttövoima voi myös perustua hybriditeknologiaan, biokaasuun, uusiutuvaan dieselpolttoaineeseen. Biokaasun ja uusiutuvien polttonesteiden tuotantoa tutkitaan ja edistetään Suomessa aktiivisesti ja tätä on syytä jatkaa, toteaa Östman.
– Joidenkin puolueiden ja useiden EU-maiden ajama polttomoottoriautojen täyskielto on joka tapauksessa järjetön ehdotus, sillä kielto koskisi myös biokaasuautoja sekä biodieselin ja bioetanolin käyttöä. Pelkästään biokaasun teknistaloudelliseksi potentiaaliksi Suomessa arvioidaan vähintään 100 000 henkilöautoa. Raskaaseen liikenteeseen se soveltuu myös hyvin. Teknologiaa tärkeämpää onkin tarkastella sitä, mitä autoihin tankataan ja paljonko ne kuluttavat. Myös huoltovarmuuden vuoksi Suomikin tarvitsee jonkin verran eri energialähteitä käyttävää ajoneuvokantaa. Yhden kortin varaan ei pidä laskea kaikkea.
Lue seuraavaksi:
- Peter Östman ryhmäpuheessa budjetin palautekeskustelussa: "Hallitus panostaa kasvuun, tutkimukseen ja kehittämiseen sekä työllistymistä edistäviin toimiin" 16.12.2024
- Peter Östman kesäkokouksessa: Haluamme mahdollistaa uusia yrityksiä, innovaatioita ja talouskasvua 27.8.2024
- Peter Östman puoluevaltuustolle: "Hallituksessa olemme päässeet vaikuttamaan moniin meille tärkeisiin asioihin" 30.11.2024