Räsänen: Kristityiksi kääntyneitä ei saa lähettää vainottaviksi tai hengenvaaraan
Räsänen: Kristityiksi kääntyneitä ei saa lähettää vainottaviksi tai hengenvaaraan
21.8.2019 klo 12:27 Uutiset
Eduskuntaryhmän puheenjohtaja, kansanedustaja Päivi Räsänen (kd) on tänään jättänyt kirjallisen kysymyksen siitä, että millä keinoilla hallitus seuraa ja arvioi sitä, että maahanmuuttovirastossa suoritettava uskonnon ja vakaumuksen aitouden arviointi kunnioittaa ihmisoikeuksia eikä lähetä kuolemanvaaraan lähtömaassaan tai Suomessa turvapaikkaprosessin aikana uskontoaan vaihtaneita ihmisiä. Julkisuudessa on noussut esille tapauksia, joissa Maahanmuuttovirasto on kyseenalaistanut kristinuskoon kääntyneen ja kastetun henkilön vakaumuksen aitouden.
Useat turvapaikkaa Suomesta hakeneet henkilöt ovat turvapaikkaprosessin aikana kääntyneet kristityiksi. Monet ovat turvapaikkahakemuksen käsittelyssä tuoneet esille, että kääntyminen kristinuskoon aiheuttaa heille hengenvaaran lähtömaassaan, Päivi Räsänen sanoo.
Ihmisoikeuksien yleismaailmallinen julistus takaa kaikille ihmisille ajatuksen, omantunnon ja uskonnon vapauden. Tämä perusoikeus sisältää oikeuden vaihtaa uskontoa tai vakaumusta. Tätä oikeutta ei yleisesti turvata islaminuskoisissa valtioissa, Räsänen muistuttaa.
Ulkomaalaislain mukaan maassa oleskelevalle ulkomaalaiselle annetaan Suomessa turvapaikka, jos hän oleskelee kotimaansa tai pysyvän asuinmaansa ulkopuolella sen johdosta, että hänellä on perustellusti aihetta pelätä joutuvansa siellä vainotuksi. Esimerkiksi käytettävissä olevan maatiedon pohjalta lähtökohtana on se, ettei islamista kristinuskoon kääntynyttä voi palauttaa Afganistaniin.
Turun Yliopiston, Åbo Akademin ja Yhdenvertaisuusvaltuutetun tutkimuksen mukaan Maahanmuuttoviraston kansainvälistä suojelua koskevissa päätöksissä erityisen suuri muutos näyttää olevan uskonnon perusteella arvioitavassa kansainvälisen suojelun tarpeessa.
Oikeusturvasyistä olisi syytä selvittää, perustuvatko maahanmuuttovirastossa ja tuomioistuimissa tehtävät arvioinnit vakaumuksen aitoudesta ja käsitykset aidosta vakaumuksesta yhdenmukaiseen linjaan. Puolustusvoimatkin ovat jo aikoja sitten luopuneet kutsunnoissa henkilön vakaumuksen aitouden tutkimisesta siviilipalveluspäätöksen yhteydessä uskonnonvapausperiaatteen vuoksi, Räsänen huomauttaa.
Uskon ja vakaumuksen arvioinnissa tulee olla varovainen ja epäselvissä tilanteissa kunnioittaa ihmisen omaa kertomusta. Turvapaikanhakijoiden perusoikeudet uskonnolliseen vakaumukseen on taattava kaikessa päätöksenteossa, Räsänen päättää.