KD eduskuntaryhmä: Maa-alueiden pakkolunastuksien epäkohdat korjattava
KD eduskuntaryhmä: Maa-alueiden pakkolunastuksien epäkohdat korjattava
4.2.2021 klo 13:45 Kannanotot
Kristillisdemokraattisen eduskuntaryhmän mielestä nykytilanne maa-alueiden pakkolunastusten osalta on osin epäselvä ja toisinaan aiheuttaa yksityiselle omistajalle ennakoimattomia ja yleisen oikeustajun vastaisia lopputuloksia. KD peräänkuuluttaa pakkolunastuksiin liittyvän lainsäädännön täsmentämistä. Menettelyissä pitää toteutua periaate perusoikeuksiin kuuluvan omaisuuden suojan kunnioittamisesta. Maa-alueiden mielivaltaiseksi koettua sosialisointia ei voi hyväksyä.
Lunastuslain periaatteena on, että pakkolunastuksen pitäisi olla viimesijainen keino, eivätkä kunnat saisi lunastaa alueita itselleen ansaintatarkoituksessa. Viime aikoina on ollut esillä tapauksia, joissa kunta on pakkolunastanut yksityisen maa-alueen ja joissa pakkolunastuksen on epäilty tapahtuneen kunnan taholta ansaintatarkoituksessa.
Kunnat voivat vaikuttaa maan arvon kehittymiseen kaavoituksella. Asemakaavoittaminen voi nostaa kunnalle lunastetun alueen arvoa moninkertaisesti. Tällöin kunta voi tehdä isoakin voittoa myydessään tontit eteenpäin. KD eduskuntaryhmä pitää tärkeänä, että lunastuksissa sovellettavaa hinnoittelumenettelyä tarkennetaan, jotta menettely ei muodostu kummankaan osapuolen näkökulmasta kohtuuttomaksi.
Oikeusministeriössä valmistellaan parhaillaan lunastuslain uudistusta, jolla halutaan turvata maanomistajien asema huomioiden maan arvonnousu. Ympäristöministeriö puolestaan valmistelee uudistusta maankäyttö- ja rakennuslakiin, jonka pohjalta määritellään edellytyksiä kuntien maapoliittisten lunastuslupien myöntämiselle. KD eduskuntaryhmä pitää tärkeänä, että molemmissa lakihankkeissa kyetään selkeyttämään nykyistä tilannetta ja mahdollistamaan oikeudenmukaiset lopputulokset niin yksityisen omistajan kuin kunnankin näkökulmasta.
Lue seuraavaksi:
- Sari Essayah kesäkokouksessa: Hyvinvointialueiden korjausliike on aloitettava jo tällä hallituskaudella 27.8.2024
- Sari Essayah puoluevaltuustolle: Kouluihin on palautettava arkijärki ja lapsille kasvurauha 30.11.2024
- Päivi Räsänen ryhmäpuheessa sairaalavälikysymyksestä: "Ydinongelma on henkilöstön riittävyys" 23.4.2024