Sari Essayah KD:n puoluevaltuustossa: ”Vasemmistopuolueet eivät ole kiinnostuneita tämän päivän työssäkäyvistä köyhistä”
Sari Essayah KD:n puoluevaltuustossa: ”Vasemmistopuolueet eivät ole kiinnostuneita tämän päivän työssäkäyvistä köyhistä”
26.11.2022 klo 11:50 Uutiset
Kristillisdemokraattien puheenjohtajan Sari Essayahin mukaan kuluneen vaalikauden aikana Suomen suunta on käynyt monella tavalla huolestuttavaksi.
– Suomi velkaantuu ennätystahtia, mutta siitä ei tunnu olevan lääkkeeksi kasvavaan pahoinvointiin ja työssä uupumiseen. Kansalaisille annettujen palvelulupausten sekä niiden saatavuuden ja laadun välinen kuilu on kasvanut viime vuosina. Tämä näkyy erityisesti terveydenhuollossa, varhaiskasvatuksessa, peruskouluissa ja sosiaalitoimessa. Jos kansalaisille jatkuvasti luvataan enemmän kuin on mahdollista toteuttaa, heikentää se luottamusta poliittiseen päätöksentekoon ja yhteiskuntarauhaa.
– Emme voi jatkaa tiellä, jossa jaamme yhä enemmän rahaa sinne tänne ja kansalaiset saavat yhä vähemmän. Hallituksen on kyettävä tekemään arvovalinta siinä, toteutetaanko politiikalla omia ideologisia intohimoja vai panostetaanko perusasioihin.
– Suomi ansaitsee suunnanmuutoksen. On palattava perusasioiden äärelle; mistä leipää ja lämpöä, mistä työtä ja turvaa, Essayah korosti katsauksessaan KD:n puoluevaltuustolle.
Kristillisdemokraatit nostavat työmarkkina- ja sosiaaliturvauudistukset ensi hallituskauden keskeisimmiksi reformeiksi talouskasvun ja työllisyyden parantamiseksi. KD haluaa uudistaa työmarkkinoita porrastamalla ansiosidonnaista työttömyysturvaa, mutta ulottamalla se samalla kaikille työssäoloehdon täyttäville, tavoitteena on samassa yhteydessä edistää sosiaaliturvauudistusta, jonka puolue haluaa toteuttaa Kristillisdemokraattien esittämän kannustavan perusturvan mallilla.
– Eilinen SAK:n paneeli suurille puolueille osoitti, miten vieraantunutta osa hallituksen poliittisesta eliitistä on työmarkkinoiden todellisuudesta. Näitä puolueita ei ansiosidonnaisen laajentaminen kaikille kiinnosta, jos luulo on, että 3000 euron palkka olisi monien todellisuutta työmarkkinoilla.
Essayahin mukaan Vasemmistopuolueet eivät ole kiinnostuneita tämän päivän työssäkäyvistä köyhistä, epätyypillisillä ja ketjutetuilla työsuhteilla eteenpäin sinnittelevistä.
– Samalla sosiaaliturvaa on uudistettava niin, että työn vastaanottaminen on aina kannattavaa, ja näiden uudistusten on kuljettava käsikädessä. Arjesta vieraantunut hallitus suunnittelee kiristävänsä polttoaineiden hintaa entisestään jakeluvelvoitetta jälleen nostamalla, niillä alle 3000 euron palkoilla elävillä hoitajilla, poliiseilla ja lastentarhanopettajilla ei ole kohta vara käydä töissä.
– Epäilen, että sama hallituksen poliittinen eliittinen ei tunnista pienituloisen eläkeläisen tai yksinelävien talouksien haasteita hintojen ja elinkustannusten rajusti noustessa. Tarvitsemme ylimääräisen indeksitarkistuksen perusetuuksiin jo keväällä, jotta ihmiset selviävät kiihtyvän inflaation myötä ostovoiman hupenemisesta, Essayah vaati.