Peter Östman budjettiryhmäpuheessa: ”Emme tee päätöksiä itseämme varten, vaan lapsillemme ja lastemme lapsille”
Peter Östman budjettiryhmäpuheessa: ”Emme tee päätöksiä itseämme varten, vaan lapsillemme ja lastemme lapsille”
24.9.2024 klo 13:08 Uutiset
– Vuosikymmenten saatossa yhteiskunnalliset palvelut ja etuudet ovat kansantalouden kasvaessa laajentuneet tavalla, joka ei ole enää kestävällä pohjalla. Tekijöitä ja maksajia on vuosi vuodelta vähemmän, muistutti KD:n ryhmäpuheenjohtaja Peter Östman valtion budjetin lähetekeskustelussa eduskunnassa.
– Tässä budjettiesityksessä on monia säästökohtia, joita kukaan ei toteuta mielellään, vaan pikemminkin surullisin mielin. Lisäksi on tehtävä rakenteellisia muutoksia.
– Meidän täytyy muistaa, että emme tee päätöksiä itseämme varten, vaan lapsillemme ja lastemme lapsille.
– Valtiontalouden säästöpaineiden keskellä Kristillisdemokraateille on ollut hallitustyössä ensisijaista, että lapsilisien ja perusopetuksen rahoitusta on korotettu, ansiotuloverotukseen saadaan lapsikohtainen työtulovähennys ja että kotihoidontuki säilyy. Iloitsemme siitä, että lasten ja nuorten terapiatakuu vihdoin toteutuu, Östman totesi pitämässään KD:n ryhmäpuheessa.
– Olemme hallituksessa muistuttaneet myös sosiaalisesta oikeudenmukaisuudesta: pienimpien eläkkeiden verotusta ei kiristetä, ruoka-apu vakinaistetaan ja keliakiakorvaus toteutetaan alle 18-vuotiaille sekä pienituloisimmille aikuisille.
Östman totesi, että hallitus panostaa lisää tutkimukseen, kehitykseen ja innovaatioihin. Paikallisen sopimisen mahdollisuuksien laajentaminen tuo kauan kaivattua joustavuutta ja sopeutumiskykyä työpaikoille.
– Sitä tarvitaan, kun kilpailu osaajista ja kansainvälisistä investoinneista kovenee.
– Budjettiesitys sisältää panostuksia turvallisuuteen ja huoltovarmuuteen, mikä on muutakin kuin puolustusvoimien, rajan ja poliisin resurssien vahvistamista. Niihin liittyy myös kriittisen infrastruktuurin ja osaamisen kehittäminen sekä kestävällä tavalla tuotettu raaka-aineomavaraisuus.
*** Lue koko puheenvuoro:
Valtion vuoden 2025 talousarvioesityksen lähetekeskustelu 24.9.2024
KD:n ryhmäpuheenvuoro ryhmäpuheennjohtaja Peter Östman
Arvoisa puhemies,
Vain hyvinvoiva talous turvaa yhteiskuntamme hyvinvointipalvelut ja estää uppoamasta velkasuohon. Kristillisdemokraatit tahtovat toimia vastuullisesti ja määrätietoisesti hallitusohjelmassa sovittujen reunaehtojen mukaisesti.
Vuosikymmenten saatossa yhteiskunnalliset palvelut ja etuudet ovat kansantalouden kasvaessa laajentuneet tavalla, joka ei ole enää kestävällä pohjalla. Tekijöitä ja maksajia on vuosi vuodelta vähemmän.
Tässä budjettiesityksessä on monia säästökohtia, joita kukaan ei toteuta mielellään, vaan pikemminkin surullisin mielin. Lisäksi on tehtävä rakenteellisia muutoksia.
On ymmärrettävä, että vaalikauden ajan yhteensä 9 miljardin – siis yhdeksän tuhannen miljoonan – euron sopeutuksia ei voida tehdä ilman, että ne koskettaisivat monia yhteiskuntaryhmiä. Jos emme toimisi, ottaisimme pelkästään ensi vuonna useita miljardeja euroja enemmän velkaa kuin nyt.
Me kansanedustajat istumme tässä salissa kuvanveistäjä Wäinö Aaltosen patsaiden edessä, joista Tulevaisuus-patsaan lapsi katsoo suoraan meihin edustajiin. Meidän täytyy muistaa, että emme tee päätöksiä itseämme varten, vaan lapsillemme ja lastemme lapsille. On raivattava tietä, uskottava tekemiseensä ja luotettava, että tehdystä työstä korjataan satoa.
Lapset ja nuoret ovat tärkein tulevaisuuden voimavara. Tästä KD perhepuolueena haluaa aina päätöksenteossa muistuttaa. Valtiontalouden säästöpaineiden keskellä meille on ollut hallitustyössä ensisijaista, että lapsilisien ja perusopetuksen rahoitusta on korotettu, ansiotuloverotukseen saadaan lapsikohtainen työtulovähennys ja että kotihoidontuki säilyy.
Tässä budjettiesityksessä iloitsemme siitä, että lasten ja nuorten terapiatakuu vihdoin toteutuu. Matalan kynnyksen mielenterveyden chat-palveluiden ja terapian saatavuus paranee. Kohdistamme rahoitusta koulu- ja oppilaitosnuorisotyöhön, harrastustoimintaan sekä koulukiusaamisen vastaiseen työhön.
Suomi on tunnettu koulutuksen mallimaana. Jotta se ei ole pian historiaa, on nyt tehtävä ryhtiliike, laitettava kännykät reppuun ja keskityttävä uuden oppimiseen ja keksimiseen.
Olemme hallituksessa muistuttaneet myös sosiaalisesta oikeudenmukaisuudesta: pienimpien eläkkeiden verotusta ei kiristetä, ruoka-apu vakinaistetaan ja keliakiakorvaus toteutetaan alle 18-vuotiaille sekä pienituloisimmille aikuisille. Myös päihteillä ja väkivallalla oirehtivien nuorten lastensuojeluun suunnataan rahoitusta. Haastavassakin taloustilanteessa kaikista heikoimpien asema turvataan.
Kuten takanamme olevista patsaista Raivaaja, käymme uutterasti työhön kuin metsuri savotassa. Metsäsektorille tehdään kasvun ja innovaatioiden vauhdittamiseksi viiden miljoonan euron panostus metsäbiomassoja koskevaan tutkimukseen. METSO- ja HELMI-ohjelmien kautta suunnataan varoja luonnon ennallistamistyöhön. Panostamme vahvasti biotalouteen sekä elintarvikeviennin tukemiseen.
Paikallisen sopimisen mahdollisuuksien laajentaminen tuo kauan kaivattua joustavuutta ja sopeutumiskykyä työpaikoille. Sitä tarvitaan, kun kilpailu osaajista ja kansainvälisistä investoinneista kovenee.
Aaltosen patsaista Henkinen työ ja Usko haluavat muistuttaa meitä siitä, että suomalaisten rehellisyyttä, työntekoa ja lähimmäisyyttä kunnioittava moraalinen mielenlaatu kumpuaa kristilliseltä arvopohjalta. Sille on rakennettu myös yhteiskuntamme hyvinvointi.
Suomi voi olla edelleen monessa maailman kärkimaa. Meillä on kaikki edellytykset tuottaa laadukkaita korkean lisäarvon tuotteita kansainvälisille markkinoille, mikä tuo mukanaan talouskasvua ja vahvistaa huoltovarmuutta. On tärkeää, että näytämme esimerkkiä siinä, miten demokratia toimii polarisoituvan maailman keskellä ja miten talous ja investoinnit valjastetaan tuottamaan yhteistä hyvää ja uusia käyttökelpoisia ideoita.
Hallitus panostaa sovitun tavoitteen mukaisesti lisää tutkimukseen, kehitykseen ja innovaatioihin. Yhteistyössä yksityisen sektorin kanssa uskomme t&k-rahoituksen vauhdittavan etenkin vientialoja ja tuottavan kaivattua talouskasvua.
Budjettiesitys sisältää panostuksia turvallisuuteen ja huoltovarmuuteen, mikä on muutakin kuin puolustusvoimien, rajan ja poliisin resurssien vahvistamista. Niihin liittyy myös kriittisen infrastruktuurin ja osaamisen kehittäminen sekä kestävällä tavalla tuotettu raaka-aineomavaraisuus. Tästä hyvänä esimerkkinä on Kajaanissa sijaitsevan LUMI-supertietokoneen korvaaminen uudella. Toisena esimerkkinä on uuden mineraalialan tutkimuksen koetehtaan käyttöönotto Outokummussa. Se on kokonaisuus, jota mikään muu taho Euroopassa ei kykene tarjoamaan.
Arvoisa puhemies,
Talouden uhkakuvat on nyt käännettävä toivon politiikaksi. Haluamme, että Suomi on houkutteleva maa perustaa perhe, tavoitella unelmia, kouluttautua ja yrittää. Uskomme, että haasteista selvitään yhtenäisyydellä ja yhteisellä visiolla. Ja että koittaa aika, jolloin Sadonkorjaajan tavoin saamme kerätä työmme hyviä hedelmiä.
Lue seuraavaksi:
- Peter Östman puoluevaltuustolle: "Hallituksessa olemme päässeet vaikuttamaan moniin meille tärkeisiin asioihin" 30.11.2024
- Peter Östman kesäkokouksessa: Haluamme mahdollistaa uusia yrityksiä, innovaatioita ja talouskasvua 27.8.2024
- Peter Östman ryhmäpuheessa budjetin palautekeskustelussa: "Hallitus panostaa kasvuun, tutkimukseen ja kehittämiseen sekä työllistymistä edistäviin toimiin" 16.12.2024