Valitse järjen ääni!

Järjen ääntä!

Suomea on johdettu ajatuksella, että vaikeat päätökset voi jättää myöhemmäksi ja velkaa voi ottaa loputtomiin. Silti palvelut eivät ole parantuneet ja arjen menot sen kun kasvavat. Ideologisia hankkeita on ajettu perusasioiden kustannuksella. Ei mitään järkeä, sanoo moni kansalainen. Ei meidänkään mielestämme.

Politiikka tarvitsee järjen ääntä – Suomi tarvitsee suunnanmuutoksen. Olemme valmiita. 

Valitse järjen ääni!

Eduskuntavaalit 2023 ratkaisevat Suomen suunnan – periikö nouseva sukupolvi kestävällä pohjalla olevan maan. Päättäjien on kannettava vastuunsa. Sen Suomi ja äänensä vaaleissa luottavat suomalaiset ansaitsevat. Suomalaisen yhteiskunnan uudistaminen ei odota.

Nykyreseptillä ei kyetä turvaamaan suomalaista hyvinvointia ja pitämään heikoimman puolta. Yli varojen ei voi elää. Hyvinvointia ei saada aikaiseksi velkaa ja byrokratiaa lisäämällä – mitkään rahat eivät riitä, jos ennaltaehkäisyyn ja yhteisöllisyyteen ei panosteta.

Suomi tarvitsee suunnanmuutoksen järjenkäytön ja vastuullisuuden tielle. On palattava perusasioiden ja -arvojen äärelle. On kyse yrittäjyydestä ja työstä, hyvinvointipalveluista ja kasvusta, yhteisöllisyydestä ja toisistamme huolen pitämisestä.


🟠 On järjetöntä, jos työtä tekemällä ei tule toimeen.

Työnteon on kannatettava aina. Verotusta on kevennettävä, liikkumisen hintaa on laskettava sekä työmarkkinoita ja sosiaaliturva uudistettava.

🟠 On järjetöntä, jos hyvinvointivaltiossa ei pääse hoitoon.

Mitoituksista ja kriteerien kiristämisestä ei ole hyötyä, jos ei ole rahaa ja tekijöitä – siksi sote-uudistuksen valuviat on korjattava pikimmiten. Hoitoon on päästävä riittävän ajoissa. Mitkään rahat eivät riitä, jos ennaltaehkäisyyn ei panosteta.

🟠 On järjetöntä jättää vanhukset heitteille ja säästää perheiden hyvinvoinnista.

Vanhemmilla on oltava muitakin vaihtoehtoja kuin laittaa lapsi päiväkotiin, jossa ei ole riittävästi henkilökuntaa. On järjetöntä tinkiä lasten ja perheiden tuesta ja säästää koulutuksesta. Ikääntymistä ei pidä joutua pelkäämään.

🟠 On järjetöntä luopua kotimaisesta ruoantuotannosta ja energiasta.

Kotimainen ruoan- ja energiantuotanto on turvallisuuskysymys. Markkinat on saatava kuntoon ja tuottajalle kohtuullinen korvaus. Suomalaiset kodit on pidettävä lämpiminä.

🟠 On järjetöntä luopua omistajuudesta ja kansallisesta päätösvallasta.

Suomalaista omistajuutta on lisättävä. Tarvitaan ympäristö, jossa on kannattavaa investoida ja luoda uusia työpaikkoja.

On järjetöntä myydä Suomi ulkomaille. Kaikki kriittinen infra on pidettävä kansallisissa käsissä, ja suomalaisesta osaamisesta pidettävä kiinni.


 

Järjen ääni -eduskuntavaaliohjelma

Tutustu KD:n ratkaisuihin