Katsaus Suomen Kristillisen Liiton toimintaan vuosina 1958 – 1983

Eino Pinomaa:

Neljännesvuosisata kristillisyhteiskunnallista työtä Suomessa

 

Runsas neljännesvuosisata on vierähtänyt siitä hetkestä, jolloin pieni joukko kansamme henkisestä ja poliittisesta kehityksestä huolestunutta kansalaista kokoontui tri Veikko Päivänsalon kotiin Helsingin Kuusisaaressa pohtimaan suomalaisen yhteiskunnan tilaa ja tulevaisuutta. He olivat huolestuneita kansamme yhteiskunnallisen kehityksen suunnasta ja päättivät myös ryhtyä toimenpiteisiin tämän suunnan muuttamiseksi perustamalla poliittisen liikkeen, jolle annettiin nimi ”Suomen Kristillinen Liitto”. Liiton tarkoitus määriteltiin seuraavasti: ”Suomen Kristillinen Liitto edustaa kristillis-isänmaallista suuntausta maassamme ja tukee valtiollisissa ja kunnallisissa vaaleissa sellaisia ehdokkaita, jotka tuntevat vastuun suomalaisen kansanvallan säilyttämisestä puoluediktatuurin valtapyyteistä vapaana, kristillisen hengen ja moraalin turvaamisesta, yhteisen isänmaamme menestymisestä, kotien eheytymisestä, vanhusten vaalimisesta, nousevan polven kasvattamisesta Jumalan pelossa sekä yhteisten varojen käytöstä omaan etuun katsomatta”.Joudumme kysymään, mikä oli antanut aiheen tällaiselle toimenpiteelle. Eihän tuolloin vielä ollut näkyvissä paljoakaan siitä kristinuskonvastaisesta aatevirtauksesta, joka niin voimakkaasta tunkeutui suomalaiseen yhteiskuntaan 1960-luvun lopulla. Vaikka näin olikin asianlaita, toisaalta kuitenkin merkit tulevan kehityksen suunnasta olivat jo näkyvissä. Kristillinen vaikutus yhteiskunnallisessa ja kulttuurielämässä oli heikkenemässä ja aineellisten arvojen yksipuolinen korostus tullut tilalle. Toisaalta taas Norjan Kristillisen kansanpuolueen esimerkki oli kannustamassa toimintaan politiikassa selvien kristillisten tunnusten merkeissä. Siksi päätettiin ryhtyä myös Suomessa toimintaan selväpiirteisen kristillisen puolueen perustamiseksi maahamme.

Uusi yhdistys SKL päätti osallistua jo kahden kuukauden kuluttua heinäkuussa 1958 pidettäviin eduskuntavaaleihin Helsingin ja uudenmaan vaalipiireissä, asettamalla niihin yhteensä 16 ehdokasta itsenäisenä vaaliliittona. Tulokseksi tuli 3358 ääntä, mikä ei tuonut yhtään paikkaa eduskunnassa. Politiikkaan osallistuminen osoittautui vaikeammaksi kuin oli osattu etukäteen nähdä.

Seuraava liikkeellelähtö tapahtui Helsingissä 16.5.1960, jolloin NNKY:n ravintolassa pidetyssä kokouksessa päätettiin perustaa yhdistys, joka otti nimekseen ”Helsingin Kristillisdemokraatit r.y”. Se pyrki itse asiassa aivan samaan päämäärään kuin SKL, mutta merkitsi eräänlaista suunnantarkistusta kaksi vuotta aikaisemmin perustetulle SKL:lle. Haluttiin antaa lähdössä olevalle liikkeelle poliittisempi nimi. Toiseksi katsottiin, että puolue on perustettava ensin paikallisella tasolla ja vasta sen jälkeen on siirryttävä valtakunnalliselle tasolle. Kun SKL ei ollut valmis muuttamaan nimeään, päätti Helsingin Kristillisdemokraatit liittyä SKL:oon ja samalla muuttaa nimensä Helsingin Kristilliseksi Liitoksi. Vaalitoimintaan HKL ei kuitenkaan toistaiseksi uskaltautunut, koska sen jäsenmääräkin oli vain 30. Yhdistys kuitenkin tuki vuoden 1962 eduskuntavaaleihin osallistunutta kristillistä ryhmittymää ”puolueeton keskusta”. Tämän ryhmän ehdokkaita oli kuudessa vaalipiirissä eri ei-sosialististen puolueiden listoilla. Vaaleissa ne saivat yhteensä 18 570 ääntä, mutta ei yhtään paikkaa eduskunnassa.

Vuoden 1964 kunnallisvaaleihin uskaltautui SKL vihdoin osallistua Helsingissä. Vaaleihin mennessä liitto oli onnistunut saamaan 12 henkilöä suostumaan ehdokkaikseen. Vaalitunnustukseksi valittiin ”kristillisen kodin ja yhteiskunnan puolesta”. Vaaliohjelmassa korostettiin periaatetta, että kaikessa yhteiskunnan rakentamistyössä perustana ja lähtökohtana tulee olla kristillinen usko ja elämänkatsomus. Koulutyössä se merkitsee sitä, että kristillinen kasvatus ei kuulu vain uskontotunneille, vaan sitä on pidettävä koko koulun tehtävänä. Taidepolitiikassa yhteiskunnan on tuettava erityisesti kristillisen näkemyksen varaan rakentuvaa taidetta. Sosiaalipolitiikassa kunnan tehtävänä on harjoittaa perhe-elämää suosivaa politiikkaa ja turvata perhe-elämän edellytyksiä sekä taloudellisesti että henkisesti. Vanhusten huolto on järjestettävä enemmän kodissa tapahtuvan hoidon kuin laitoshoidon varaan. Kodittomia miehiä ja naisia on pyrittävä saamaan erityisesti kristillisessä hengessä tapahtuvan huoltotyön piiriin. Talouspoliittisessa ohjelmassa korostettiin sitä, että verotuspolitiikkaa on ho idettava siten, että se suosii työntekoa ja tuotantoa ja estää keinottelua. Samalla on alimman verotettavan tulon raja pidettävä riittävän korkeana. Vaaleissa ehdokkaat saivat yhteensä 3235 ääntä, mikä juuri ja juuri riitti yhden valtuustopaikan saamiseen. SKL:n ensimmäiseksi kunnanvaltuutetuksi tuli nyt rehtori Kerttu Vainikainen.

Vuonna 1964 SKL solmi myös ensimmäisen kerran yhteyksiä ulkomaisiin veljespuolueisiin sekä Norjan Kristillisen kansanpuolueeseen että samana vuonna perustettuun Ruotsin Kristillisdemokraattiseen Liittoon. Neljä edustajaa oli kutsuttuna mukana Tukholmassa keväällä 1964 suuressa poliittisessa tilaisuudessa, jossa Ruotsin kristillinen puolue KDS astui ensimmäisen kerran julkisuuteen. Kesällä 1964 Norjan kristillisen kansanpuolueen pääsihteeri Olav Bryn ja nuorisosihteeri Daniel Kristiansen vierailivat Suomessa SKL:n kutsusta. Tällöin ryhdyttiin suunnittelemaan myös yhteisten pohjoismaisten kokousten järjestämistä säännöllisesti tapahtuvina. Vuonna 1965 pidettiinkin Helsingissä ensimmäinen kristillisten puolueiden pohjoismainen kokous, johon sekä Norjan että Ruotsin kristilliset puolueet olivat lähettäneet edustajansa. Tämä yhteistyö onkin merkinnyt SKL:lle erittäin tärkeätä tukea innostuksen ja herätteiden antajana poliittisessa toiminnassa.

Helsingin kunnallisvaaleissa saadun menestyksen rohkaisemana SKL päätti ryhtyä suunnittelemaan osallistumista myös eduskuntavaaleihin. Kahdeksassa vaalipiirissä onnistui solmia vaaliliitto muiden ei-sosialististen puolueiden kanssa, jolloin SKL asetti 1-2 ehdokasta vaalipiireittäin. Tulokseksi tuli yhteensä 10 646 ääntä. Tämä äänimäärä ei kyllä tuonut yhtään kansanedustajapaikkaa, mutta se merkitsi tärkeää pelinavausta eduskuntavaalityön saralla.

Vuoden 1968 kunnallisvaaleissa SKL oli mukana jo 13 kunnassa. Tällöin valituksi tulivat Martin Ruponen Nurmijärvellä, Aino Kujanpää Kouvolassa ja Raino Westerholm Kuusankoskella. Merkillepantavaa oli, että Helsingissä ei tällä kertaa saatu yhtään edustajaa. Tosin ääniä puuttui vain 43 valtuustopaikasta. Kunnallisvaalien jälkeen Kotimaa-lehti käsitteli pääkirjoituksessaan kristillisen puolueen oikeutusta todeten, että Suomen Kristillinen Liitto on järjestäytymässä puolueeksi. Se tarjoutuu olemaan kristittyjen linnake politiikan kentällä. Kristillinen puolue on osoitus laajenevasta yhteiskunnallisesta valveutumisesta. Pääkirjoituksessa asetuttiin kuitenkin kielteiselle kannalle kristilliseen puolueeseen nähden, sillä kristillinen puolue saattaa toiset puolueet outoon valoon käytännössä monopolisoimalla kristillisyyden itselleen. Kristillinen kirkko tulle yleisessä ajattelussa myös kytketyksi kristilliseen puolueeseen ja sen ratkaisuihin. Lehden mielestä vain siinä tapauksessa, että muut puolueet eivät ota kristillisiä henkilöitä ehdokkaikseen, kristillinen puolue on perusteltu. uusi toiminnanjohtaja Ossi Pelanne vastasi Kotimaan pääkirjoitukseen todeten, että kirkon ja kristillisen puolueen välille ei voi syntyä yhteentörmäyksiä, koska ne toimivat eri regimenteissä. Kristillinen puolue ei myöskään pyri monopolisoimaan kristillisyyden edustusta itselleen. Jokainen puolue vastaa itse ideologiastaan.

Tässä vaiheessa alkoi myös järjestötyö edistyä huomattavasti. Kun jäsenmäärä oli vuonna 1967 ollut 580, se nousi vuonna 1968 2100:aan. Tähän tulokseen oli päästy siten, että 90 000 eri piireihin kuuluvalle kristitylle lähetettiin kirje, jossa esiteltiin tavoitteita ja kutsuttiin vastanottaja mukaan toimintaan. 1960-luvun lopulla ryhdyttiin myös perustamaan SKL:lle paikallisosastoja, järjestötyön tehostamiseksi paikallisella tasolla. Usko vaikutusmahdollisuuksiin alkoi selvästi kasvaa. Se heijastui myös vuoden 1970-eduskuntavaaleihin, joissa Raino Westerholm ensimmäisenä kansanedustajana pääsi eduskuntaan. Ovi SKL:n nousulle oli samalla avattu. SKL:n nousukausi jatkuikin sitten koko 1970-luvun ja oli koko suomalaisessa politiikassa 70-luvun näkyviä tapahtumia.

Vuoden 1970 eduskuntavaaleissa nousi tärkeäksi kysymykseksi erityisesti yleisradion ohjelmapolitiikan suunta. Äänestäjäkunnan keskuudessa tunnettiin huolta tämän keskeisen tiedotusvälineen linjasta ja haluttiin siihen muutosta. Siksi myös SKL:n sanoma saavutti vastakaikua. SKL:n sama äänimäärä nousikin lähes kolminkertaiseksi ja oli 28 547.

Vuonna 1970 valittu eduskunta ei saanut kauan istua, sillä jo syksyllä 1971 se hajoitettiin. Näissä vaaleissa pienet oppositiopuolueet SKL ja SMP solmivat ensimmäisen kerran valtakunnallisen vaaliliiton, jolla olikin varsin hyvät tulokset. SKL:n äänimäärä enemmän kuin kaksinkertaistui nousten 65 580 puolueen saadessa neljä kansanedustajaa. Valituiksi tulivat Raino Westerholmin lisäksi Antero Juntumaa Pohjois-Hämeen vaalipiiristä ja Veikko Turunen Keski-Suomesta ja Olavi Ronkainen Mikkelin vaalipiiristä. Vuoden 1972 vaalien yhteydessä SKL otti uudeksi vaaliteemakseen a borttikysymyksen vaatien aborttilakia muutettavaksi elämää suojelevaksi. Vuoden 1972 eduskuntavaalit ja menestys niissä aiheutti myös lehdistössä runsaasti keskustelua puolueen toiminnasta ja merkityksestä. Uuden Suomen mielestä SKL:n menestys oli vaalien ainoa väriläiskä. Lehden mielestä suurinta osa SKL:n saamista äänistä voi pitää protestina nykyajan elämäntyylille, radikalismille ja moraalittomuudelle. Päivän Sanomat piti SKL:n linjaa taas taantumuksellisena ja katsoi kristillisen puolueen eteenpäinmenon liittyvän siihen uskonnollisuuden varjolla liikkuvan ”uustaantumuksellisuuteen, joka on viime vuosina huuhdellut rantojamme”. Kotimaan kanta SKL:n toimintaan oli muuttunut myönteisemmäksi lehden todetessa, että Kristilliselle Liitolle annetut 65 000 ääntä sisältävät selvän protestin. Se on kanavoinut kristilliseltä kannalta kielteiseen lainsäädäntöön ja yleisradion ohjelmapolitiikkaan kohdistuvan tyytymättömyyden poliittisen toiminnan muotoon. Kristillinen Liitto aktivoi samalla muut puolueet uudella tavalla ottamaan huomioon kristillisen näkemyksen ehdokasasettelussa ja käytännön politiikan teossa.

Eduskuntavaalimenestys heijastui myös kunnallispolitiikkaan, kun SKL vuoden 1972 kunnallisvaaleissa sai 119 kunnassa yhteensä 50 060 ääntä ja 136 valtuustopaikkaa.

1970-luvun alkupuolella toiminta laajeni uusille alueille. Vuonna 1971 perustettiin SKL:n Nuoret, jonka jäsenet osallistuivat ylioppilaskuntien vaaleihin saaden samana vuonna 1241 ääntä eli 5,5 % äänistä ja seitsemän paikkaa ylioppilaskuntien edustajistoissa. Samoihin aikoihin perustettiin myös naisjärjestö, joka on organisoinut ja kouluttanut monia naisia SKL:n piirissä osallistumaan poliittiseen toimintaan ja liiton järjestötyöhön.

Vuonna 1972 valitun eduskunnan työssä huomattavia kysymyksiä oli mm. lakiesitys presidentti Kekkosen uudelleenvalitsemiseksi poikkeuslailla. Tähän asiaan SKL eräiden muiden puolueiden kanssa otti kielteisen kannan perustellen sitä sillä, että poikkeuslaki tulee kysymykseen vain poikkeusolosuhteissa. SKL:n eduskuntaryhmän toiminta oli muutenkin verrattain näkyvää. Vuonna 1973 SKL:n kansanedustajat jättivät oikeuskanslerille kirjelmän vaatien häntä huolehtimaan epäsiveellisten julkaisujen levittämisen ehkäisemises tä annetun lain valvonnasta. Vuonna 1974 SKL teki välikysymyksen aborttikysymyksestä saaden myös muista puolueista allekirjoittajia välikysymykseen.

Vuonna 1975 oli toistamiseen peräkkäin poikkeusvaalit presidentin hajoitettua eduskunnan. Näissä vaaleissa SKL oli vaaliliitossa useiden ei-sosialististen puolueiden kanssa saaden 90 656 ääntä ja yhdeksän kansanedustajaa.

Vuoden 1976 kunnallisvaaleissa SKL:n menestys edelleen jatkui. Näihin vaaleihin SKL osallistui 268 kunnassa saaden yhteensä 85 781 ääntä ja 326 valtuustopaikkaa. Tällä tuloksella SKL oli päässyt samalle tasolle Liberaalisen kansanpuolueen kanssa.

Vuonna 1975 valitun eduskunnan toimintakautena SKL sai aikaan sen, että budjettiin saatiin 500 000 markan määräraha uskonnollisten lehtien kuljetustukea varten samalla kun lähetysjärjestöjen kehitysyhteistyömäärärahat korotettiin 1,5 milj. markkaan. Tämä tapahtui marraskuussa 1976 solmitun budjettisopimuksen puitteissa. Samalla SKL sai budjettiin myös määrärahat lapsilisien korottami seksi sekä kodinhoidontuen aloittamiseksi.

Vuonna 1977 SKL teki merkittävän ratkaisun päättäessään asettaa presidentinvaaleihin oman ehdokkaan. Ratkaisu tehtiin kesän puoluekokouksessa, jolloin samalla yksimielisesti valittiin puolueen puheenjohtaja Raino Westerholm Liiton ehdokkaaksi presidentinvaaleihin. Lähtöasemat vuoden 1978 presidentinvaaleissa olivat SKL:lle erinomaiset. Kaikki ns. vanhat puolueet olivat ryhmittäytyneet presidentti Kekkosen taakse. Vain SKL ja SMP menivät vaaleihin omilla ehdokkaillaan. Hyvään menestykseen presidentinvaaleissa vaikutti mm. hyvinhoidettu SKL:n vaali-informaatio. Puolue julkaisi vaalilehteään ”Perusarvot kunniaan” miljoonapainoksena. Vaalilehdessä vaadittiin muutosta maan sisäpolitiikkaan. Työttömyyttä on vähennettävä tukemalla yksityistä yritystoimintaa. Perusarvot rehellisyys, vastuuntunto ja raittius on palautettava arvoonsa. Parlamentarismi on saatettava voimaan huomioimalla vaalien tulokset myös hallituksia muodostettaessa. Vaalitulokseksi SKL sai näissä vaaleissa historiansa parhaan äänimäärän 215 244 ääntä ja 24 valitsijamiestä. Presidentinvaaleissa SKL:n ehdokas sai kuitenkin 25 ääntä. Historialliseksi arvoitukseksi onkin jää- nyt se, kuka antoi tuon ylimääräisen äänen.

Presidentinvaaleissa saatu vaalimenestys heijastui vielä vuoden 1979 eduskuntavaaleihin, joissa SKL:n äänimäärä nousi 138 244:än. Tällä tuloksella SKL sai yhdeksän kansanedustajaa. Myöhemmin vielä yksi varamiespaikka muuttui kansanedustajapaikaksi Erkki Korhosen päästyä Pohjois-Karjalasta eduskuntaan SMP:n kansanedustaja Eino Poutiaisen kuoleman jälkeen.

Vuonna 1979 valitun eduskunnan toimintakautena SKL osallistui mm. eduskunnassa käytyyn keskusteluun atomivoimankäytön laajentamisesta. Tällöin SKL asettui kannattamaan energiansäästämistä ja pienten voimalaitosten rakentamista ja vastusti uuden suuren ydinvoimalaitoksen tilaamista. Valtion kuvaputkitehdashankkeeseen Val coon SKL suhtautui kielteisesti ja asettui kannattamaan Kokoomuksen välikysymystä asiasta. Kun sukunimilakiehdotus lähetettiin lakivaliokuntaan syksyllä 1981 asettui SKL sille kannalle, että perheellä tulee olla yhteinen sukunimi. Tämän vuoden alkupuolella SKL:n ankara vastustus sukunimilakia kohtaan aiheutti sen, että hallitus veti koko lakiesityksen pois eduskuntakäsittelystä.

SKL:n vaalimenestys jatkui vielä vuoden 1980 kunnallisvaaleissa. Niissä äänimäärä oli 100 932 ja valtuustopaikkoja liitto sai 332.

Alamäki SKL:n vaalityössä alkoi vuoden 1982 presidentinvalitsijamiesvaaleista, joissa SKL ei saanut yhtään valitsijamiestä oman ehdokkaansa Raino Westerholmin taakse.

Tämän kevään eduskuntavaaleissa äänimäärä verrattuna presidentinvalitsijamiesvaaleihin kyllä nousi, mutta edellisiin eduskuntavaaleihin verrattuna laski kolmanneksella ollen hieman yli 90 000 ääntä. Vaaliliittojen epäedullisuuden vuoksi tällä äänimäärällä SKL sai vain kolme kansanedustajaa.

Arvioitaessa SKL:n vaikutusta suomalaiseen politiikkaan on lähdettävä siitä tilanteesta, joka maamme poliittisessa ja kulttuurielämässä vallitsi 1960-luvulla. Silloin ateistinen kulttuuriradikalismi eteni voimakkaasti ja kristilliset arvot olivat joutuneet vastatuuleen kansamme elämässä. SKL:n tulo eduskuntapuolueeksi merkitsi näkyvää kristillisten piirien vastalausetta tälle kehitykselle. Toiminnallaan SKL toi samalla kristillisen kysymyksenasettelun päivänkohtaiseksi asiaksi politiikassa. SKL pakotti myös muut puolueet ottamaan kantaa eettisiin kysymyksiin sekä huomioimaan ne puolueohjelmissaan. Tällä hetkellä on selvästi nähtävissä, että juuri 70-luvulla kulttuuriradikalismi menetti tuulen purjeistaan. Kansamme on ryhtynyt palaamaan vanhojen perusarvojen linjalle ainakin osittain. Valitettavasti avioliittokysymysten kohdalla on nähtävissä, että paluu kristillisen elämänkäsityksen pohjalle ei ole ollut täydellinen. Se näkyy mm. siitä, että ainakin 80 000 paria elää maassamme avoliitossa ja aviottomien lasten lukumäärä on noin 13 % syntyneistä. Avioliiton kriisi merkitseekin SKL:lle vakavaa haastetta. SKL:n tulee siksi perusteellisesti paneutua perhe-elämän kysymyksiin ja muihin moraaliongelmiin voidakseen olla näyttämässä tietä kansalle myös eettisesti kestävälle pohjalle. Tässä työssään SKL:lla on käytettävissään sekä ulkomaisten kristillisten puolueiden kokemukset että eri alojen kotimaiset asiantuntijat.

On varmaa että kristillistä puoluetta tarvitaan edelleenkin maamme poliittisessa elämässä, vaikkakaan kristillistä puoluetta ei voida eikä saa pitää itsetarkoituksena. Se on vain eräs palvelukeino, kristittyjen työväline yhteiskuntaan vaikuttamiseksi. Saamme kuitenkin uskoa, että juuri tämä kristittyjen yhteys ja yhteistyö sisältää merkittävän voimakentän kansamme kristillisen perinnön varjelemiseksi ja kehittämiseksi.